Ulysses (eli Liskokuninkaan kuolema)

Koska on sanottu, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa - niin aloittakaamme siis sellaisella...

Matkakassani koostui käytännöllisesti katsoen viidestätoista eurosta. Ensimmäiset kymmenen käytin kenkiin.

Seuraavat kolme euroa käytin yhteen punaiseen ruusuun, jonka laskin sitten haudalle (kuvassa).

Sekä viimeiset kaksi euroa erääseen isoon kynttilään, jonka sytytin Jumalan äidin alttarille (myös kuvassa).

Ystäväkirja

Hei, minun nimeni on Repo. Sukunimi Kettu. Hauska tutustua!

Lempiruoka: kasvishernekeitto
Inhokkiruoka: kaalikääryleet
Mieliasia: rapsut
Inhokkiasia: turkistarhaus
Suosikkisarjakuva: Nanna 3>
Inhokkisarjakuva: Kiroileva siili (se on niin huonotapainen)
Paras kaveri (metsässä): Pesukarhu
Paras kaveri (kotona): Liskokuningas
Salainen paheeni: Nintendo 8-bittisen pelit emulaattorilla pelattuna

[Tämän jälkeen kukaan ei enää uskoa, että minulla on terveen paperit. ^_^]

Elämäni kaksitoista parasta minuuttia (osat IX & X)

Mieskunto sen kuin kasvaa kohisten. Tällä kertaa olemme päässeet käsittelemään jo kappaleita, jotka ylittävät kaikessa loogisuudessaan järjellisen sietokyvyn rajat. Tai ehkä sitten ei; kuka muuten meni ja päätti, että kappaleen pitää kestää vain ja ainoastaan kolme ja puoli minuuttia. Kukaan ei ole koskaan uskaltanut tehdä 45 minuutin kipaletta ja sitten sitä olisi vielä soitettu radiossa. Sepä vasta olisikin jotain!

Ensimmäisenä otamme käsittelyyn vanhan tutun eli Patti Smithin kappaleen Constantine's Dream. Kyseinen biisihän löytyy daamin tuoreimmalta levykäiseltä, siis Bangalta. Vaikeahan tätä on edes pitää varsinaisesti "oikeana" biisinä, sillä kyseessä on mielestäni enempi lausuttua runoutta hyvän musiikin säestyksellä. Noh, Patti on tehnyt koko uransa mitä uskomattominta työtä musiikin ja runouden yhdistelemisessä, joten kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että tämä kymmenminuuttinen (ja jopa surrealistinen) tajunnanräjäyttäjä päättää muutenkin niin hienon albumikokonaisuuden. Tokihan sitä seuraa vielä Neil Young -cover After the Gold Rush, mutta tajuatte varmaankin, mitä oikein ajan takaa...

Seuraavaksi on vuorossa vanha kunnon koukkunokka aka Bob Dylan. Jos urasi on kestänyt viitisenkymmentä vuotta ja vuorossa on kaiken kaikkiaan 35. hengentuotteesi, niin todennäköisesti yleisö odottaa aikaansaannoksiasi henkeään pidätellen - eikä niinkään ilosta vaan pelosta. Mutta pelko pois! Kyseessä on uskomaton levy, puhun tietenkin Tempestistä. Varsinkin nimikappale onnistuu sykähdyttämään allekirjoittanutta, eikä vähiten liki vartin kestonsa takia. Kipale kertoo luonnollisesti Titanicin uppoamisesta eikä Shakespearen runoiluista, kuten joku voisi hyvin kuvitella. Levyä on jopa ehditty veikkailla herran viimeiseksi, mutta miten hieno joutsenlaulu tämä sitten lopulta olisikaan...

Päivän aforismi IX

"I've seen things you people wouldn't believe. Attack ships on fire off the shoulder of Orion. I watched C-beams glitter in the dark near the Tannhauser gate. All those moments will be lost in time... like tears in rain... Time to die."

- Blade Runner (1982) -

[Kaikki me kuolemme joskus. Sen välttely olisi sulaa hulluutta. Mutta niin kauan kuin elämää kestää siitä kannattaa nauttia. Ja luoda - tänään kirjoitin ensimmäistä kertaa kovin pitkään aikaan. Se johtui siitä, että satuin eilen katsomaan uudestaan elokuvan Mr. Nobody. Se muutti elämäni...]

Viikon viisaus XI

"My wife likes to say there are two kinds of people, those chasing pleasure and those running from pain. Maybe she's right; I don't know. What I do know is this: Pleasure helps you forget. But pain, pain forces you to hope. You tell yourself this can't last. Today could be different. Today something just might change."

- Tenderness (2009) -

[Olen 27 vuotta kamppaillut tuskani kanssa. Siitä on kieltämättä hyvä ammentaa taidetta. Mutta vasta ihan viime aikoina olen alkanut löytää sitä mielihyvästä...]

Disintegration

Myönnän, etten aina muista edes omia opetuksiani...

Tänään vain tuli mieleeni eräs tarina ketuista. Se menee seuraavasti: Kun kettuja oli vielä tapana metsästää, niitä ajettiin takaa koiria apuna käyttäen. Kun nämä koirat olivat jahdanneet kettuja tarpeeksi, saattoivat ne päätyä lopulta veden rantaan. Tällöin osa ketuista kääntyi ympäri, ne paljastivat hampaansa ja hyökkäsivät raivokkaasti koirien kimppuun. Koirat tietenkin repivät ne kappaleiksi. Mutta osa ketuista lähtikin uimaan; kerrotaan, että tällaisia tapauksia olisi nähty jopa monien kilometrien päässä lähimmästä rannasta. Mitä tästä voimme siis oppia?

R.I.P. Michael Clarke Duncan

"Your name is John Coffey?"

 "Yes sir boss. Like the drink, only not spelled the same."

 [Voisinkin taas vaihteeksi katsoa kyseisen elokuvan ja itkeä hieman...]