Kun minä ja veljeni olimme erään suuren kauppakeskuksen avajaisissa, oli siellä pari tyttöä jakamassa ilmapalloja. Aikamme kierreltyämme päätin itse ainakin ottaa yhden. Ja koska tytöt tarjosivat kahta, otin toisen sitten veljelleni. Aluksi hän pani kovasti vastaan, mutta lopulta myönsi, että olihan se pallo todella kiva. Mutta koska emme jaksaneet koko päivää kanniskella kahta palloa, sidoimme ne erään ratikkapysäkin molemmille puolin. Ehkä ne ovat siellä vielä tänäkin päivänä.
Joten mitä siis tästä opimme: Onni on oranssi ilmapallo. Mieti vain, kummassa päässä narua itse olet. (Veljelläni on tapana kutsua tätä Matrix-filosofiaksi - ja kai ihan oikeutetusti kanssa...)
lauantai 6. lokakuuta 2012
Maidon juomisesta
Kun olin eilen eräässä isohkossa marketissa, huomasin yllätyksekseni, että maito maksoi suhteellisen vähän. Ja koska olen perusahne ihminen, päätin ostaa kerralla kaksi tölkkiä. Lopulta sain siis yhteensä kolme litraa tuota valkoista kultaa hintaan 2,22 euroa. Tosin vasta kotona tajusin, miten ihmeessä maito voi ikinä olla noin halpaa. Se on varmasti tuotettu seuraavasti:
On aamu. Mies käy lypsämässä Mansikin, lempilehmänsä. Kun mies on saanut hommat suoritettua, ammuu Mansikki kysyen: "Muuten, kenelle tämän maidon piti tänään mennä?" "Arlalle", mies rykäisee kämmeneensä. "Anteeksi kuinka?" lehmä kysyy. "Arlalle!" mies toistaa itseään. Samalla ammu vauhkoontuu. Mies tarttuu salamannopeasti muuta sarvista ja ryhtyy paijaamaan sen turpaa. "Ei mitään hätää", mies maanittelee eläintä. Hän suutelee sen karvaista otsaa. Ja yhtäkkiä kuuluu kova napsahdus. Lehmän silmät sammuvat, mies sulkee sen luomet. Hänen kuumat kyyneleensä sekoittuvat tuon jalon eläimen omiin.
Loppujen lopuksi me kaikki olemme egorikollisia...
On aamu. Mies käy lypsämässä Mansikin, lempilehmänsä. Kun mies on saanut hommat suoritettua, ammuu Mansikki kysyen: "Muuten, kenelle tämän maidon piti tänään mennä?" "Arlalle", mies rykäisee kämmeneensä. "Anteeksi kuinka?" lehmä kysyy. "Arlalle!" mies toistaa itseään. Samalla ammu vauhkoontuu. Mies tarttuu salamannopeasti muuta sarvista ja ryhtyy paijaamaan sen turpaa. "Ei mitään hätää", mies maanittelee eläintä. Hän suutelee sen karvaista otsaa. Ja yhtäkkiä kuuluu kova napsahdus. Lehmän silmät sammuvat, mies sulkee sen luomet. Hänen kuumat kyyneleensä sekoittuvat tuon jalon eläimen omiin.
Loppujen lopuksi me kaikki olemme egorikollisia...
perjantai 5. lokakuuta 2012
Kultahippuja
Odotin kahta levyä tänä syksynä kenties innokkaammin kuin mitään muuta. Kyseessä olivat tietenkin Bob Dylanin Tempest sekä Tori Amoksen Gold Dust. Ensimmäisestä olen muutaman sanan jo maininnutkin, joten otetaanpa käsittelyyn sitten tämä jälkimmäinen tapaus.
Gold Dust ei ole mikään "best of", vaikka niin voisi helposti päätellä. Levyllä kierrätetään kuitenkin vanhoja biisejä uusina versioina, joten tuoreita sävellyksiä on aivan turha etsiä. Ensimmäinen Tori-julkaisu, jonka olen käsiisi hankkinut, oli muutaman vuoden vanha Tales of the Librarian. Jos verrataan tätä uuteen tuotokseen, voimme tehdä seuraavan päätelmän: levyiltä löytyy peräti viisi yhteistä kappaletta ja loputkin ovat enemmän tai vähemmän sitä tunnetumpaa osastoa.
Ainoastaan täysin mielipuolinen valinta eli Programmable Soda pistää silmään - vai pitäisikö sanoa jopa korvaan? Toki löytyy levyltä myös niitä hienoja helmiäkin, kuten esimerkiksi aivan iki-ihana Girl Disappearing. Mutta mutta, albumi olisi käytännössä saanut olla tupla, jotta kaikki tärkeimmät kappaleet viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta olisi saatu mahtumaan yhteen ja samaan pakettiin.
Nyt tämä toimiikin eräänlaisena porttiteoriana uusille Tori-faneille/fanaatikoille; ihan niin kuin kävi omassa tapauksessani useampi vuosi takaperin. Joten mitä minä siis oikein valitan...
Tori Amos: Gold Dust (cd+dvd)
****
Gold Dust ei ole mikään "best of", vaikka niin voisi helposti päätellä. Levyllä kierrätetään kuitenkin vanhoja biisejä uusina versioina, joten tuoreita sävellyksiä on aivan turha etsiä. Ensimmäinen Tori-julkaisu, jonka olen käsiisi hankkinut, oli muutaman vuoden vanha Tales of the Librarian. Jos verrataan tätä uuteen tuotokseen, voimme tehdä seuraavan päätelmän: levyiltä löytyy peräti viisi yhteistä kappaletta ja loputkin ovat enemmän tai vähemmän sitä tunnetumpaa osastoa.
Ainoastaan täysin mielipuolinen valinta eli Programmable Soda pistää silmään - vai pitäisikö sanoa jopa korvaan? Toki löytyy levyltä myös niitä hienoja helmiäkin, kuten esimerkiksi aivan iki-ihana Girl Disappearing. Mutta mutta, albumi olisi käytännössä saanut olla tupla, jotta kaikki tärkeimmät kappaleet viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta olisi saatu mahtumaan yhteen ja samaan pakettiin.
Nyt tämä toimiikin eräänlaisena porttiteoriana uusille Tori-faneille/fanaatikoille; ihan niin kuin kävi omassa tapauksessani useampi vuosi takaperin. Joten mitä minä siis oikein valitan...
Tori Amos: Gold Dust (cd+dvd)
****
Our Day Will Come
Olin toissapäivänä elämäni ensimmäisissä kuvauksissa. Kyseessä oli Kansan mies -niminen draamasarja. Ja koska esiinnyn vain rooleissa, jotka on vartavasten kirjoitettu itseäni varten, roolihahmoni oli vaihtoehtonuori aka vasemmistoaktiivi aka hippi. Vaatetus löytyi suht helposti omasta eteisen narikasta. Parhaassa tapauksessa minut voi bongata ensi vuonna televisiosta - peräti kahdesta eri kohtauksesta!
Mikko Leppilampi, sinua on nyt varoitettu... Tienasin koko päivästä kymmenen euroa puhtaana käteen (mistä verottaja ei tietenkään tule saamaan senttiäkään, hehheh). Jos lasketaan tuntipalkka, niin se tekee suunnilleen kaksi ja puoli euroa per työtunti. Ei siis lainkaan hullummin: elämäni ensimmäinen kymppi taiteesta, mitä ei pidä yhtään väheksyä. Mutta tämän jälkeen minun piti tietenkin lähteä "yksille" kanssanäyttelijöiden kanssa, joten päivän saldo jäi kymmenen euroa miinukselle.
Käytinkin kaksikymmentä euroa tuohon baarikierrokseen, mutta sillä sain kolme isoa cocis lightia, mozzarella-panniinin sekä pääsylipun eräälle keikalle - loput viisikymmentä senttiä lahjoitin baarimikon tippipurkkiin. Ei yhtään pöllömpi reissu; sanoinkin viimeisessä juhlapaikassamme eräälle kundille: "Kukaan itseään kunnioittava kirjoittaja ei kieltäydy hyvistä bileistä - sillä jos et välillä elä - ei sinulla ole mitään kirjoitettavaa." Touché!
Mikko Leppilampi, sinua on nyt varoitettu... Tienasin koko päivästä kymmenen euroa puhtaana käteen (mistä verottaja ei tietenkään tule saamaan senttiäkään, hehheh). Jos lasketaan tuntipalkka, niin se tekee suunnilleen kaksi ja puoli euroa per työtunti. Ei siis lainkaan hullummin: elämäni ensimmäinen kymppi taiteesta, mitä ei pidä yhtään väheksyä. Mutta tämän jälkeen minun piti tietenkin lähteä "yksille" kanssanäyttelijöiden kanssa, joten päivän saldo jäi kymmenen euroa miinukselle.
Käytinkin kaksikymmentä euroa tuohon baarikierrokseen, mutta sillä sain kolme isoa cocis lightia, mozzarella-panniinin sekä pääsylipun eräälle keikalle - loput viisikymmentä senttiä lahjoitin baarimikon tippipurkkiin. Ei yhtään pöllömpi reissu; sanoinkin viimeisessä juhlapaikassamme eräälle kundille: "Kukaan itseään kunnioittava kirjoittaja ei kieltäydy hyvistä bileistä - sillä jos et välillä elä - ei sinulla ole mitään kirjoitettavaa." Touché!
torstai 27. syyskuuta 2012
Hyvää syntymäpäivää!
Blogini täytti tässä kuussa tasan yhden vuoden. Jos se olisi lapsi, olisi se todennäköisesti aivan hiton rasittava tapaus. Onneksi kyseessä on kuitenkin pelkästään abstrakti jälkikasvu...
Happy birthday to you, happy birthday to you - Happy Birthday, Charlie Brown - happy birthday to you!
Happy birthday to you, happy birthday to you - Happy Birthday, Charlie Brown - happy birthday to you!
Ulysses III
Tajusin tänään olevani ihan helvetin vanha. Olin käymässä veljeni kanssa pelikaupassa ja kyselin uuden Wii U -konsolin hintaa. Tyttö sitten esitteli minulle kyseistä kapistusta. Kerroin, että olen aloittanut pelaamiseni aivan ihka ensimmäisellä Super Mario Bros.'lla - joten pohdin voisiko kyseisen koneen uusi laitos tarjota itselleni enää mitään uutta. Olen valehtelematta pelannut jotakin jollakin jo lähes parikymmentä vuotta.
Alkuperäinen tarkoitukseni oli kertoa Nintendo DS:n pelistä The Legend of Zelda: Spirit Tracks. Mutta muutinkin sitten mieleni. Ajattelin kertoa sen sijaan pelikaupan tytöstä: Hänellä oli punaiset, epäsymmetrisesti leikatut hiukset. Ihan nätti, vaikkei varsinaisesti kaunis. Nimeään en muista, mutta ehkä se alkoi R:llä...
Ajattelin kysäistä heneltä lopuksi: "Mitä peliä neiti ajatteli pelata työpäivän päätteeksi?" Mutta en sitten lopulta kehdannutkaan. Ehkä käynkin varaamassa vain sen tulevan New Super Mario Bros. -pelin. O_o
The Legend of Zelda: Spirit Tracks (Nintendo DS)
*****
Alkuperäinen tarkoitukseni oli kertoa Nintendo DS:n pelistä The Legend of Zelda: Spirit Tracks. Mutta muutinkin sitten mieleni. Ajattelin kertoa sen sijaan pelikaupan tytöstä: Hänellä oli punaiset, epäsymmetrisesti leikatut hiukset. Ihan nätti, vaikkei varsinaisesti kaunis. Nimeään en muista, mutta ehkä se alkoi R:llä...
Ajattelin kysäistä heneltä lopuksi: "Mitä peliä neiti ajatteli pelata työpäivän päätteeksi?" Mutta en sitten lopulta kehdannutkaan. Ehkä käynkin varaamassa vain sen tulevan New Super Mario Bros. -pelin. O_o
The Legend of Zelda: Spirit Tracks (Nintendo DS)
*****
Ulysses II
Kun on tarkoituksena lähteä matkalle - eikä jaksa pakata matkalaukkuaan täyteen pelkkiä kirjoja - on matkalukemisen valintaprosessiin käytettävä hieman tavallista enemmän aikaa. Tällä kertaa kohteeksi osui Pariisi; ja romaaniksi puolestaan James Joycen Ulysses.
Jotkut saattavat tuntea kyseisen opuksen tuttavallisemmin nimellä Odysseus. Tämä on se Pentti Saarikosken aikaisempi käännös. Ulysses on puolestaan ranskaa ja tarkoittanee aivan samaa asiaa. Kääntäjänä on tosin tällä kertaa Leevi Lehto, jolta olen itsekin saanut joskus muinoin oppitunnin tahi pari. En ole lukenut armoitetun Saarikosken käännöstä, joten en voi sanoa, oliko Lehdon versiointi sellaisenaan yhtään sen huonompi tai parempi. Hyvä se oli joka tapauksessa - välillä suorastaan loistavan hyvä.
Jos sadalle ihmiselle antaisi tehtäväksi kyseisen kirjan läpikahlaamisen, niin todennäköisesti kymmenen jaksaisi lukea sen läpi. Loput 90 valehtelisivat lukeneensa sen. Itse kuulun siis vähemmistöön. Kenties lisäksi senkin vuoksi, että voisin jopa valehtelematta väittää nauttineeni kokemuksestani. En voi sentään luvata tulleeni uskoon, mutta en lainkaan kadu arvokkaiden lomapäivieni käyttämistä opuksen parissa.
Avantgarde-taiteena U ansaitsisi täydet viisi tähteä - viihteenä sille voisi hyvinkin lätkäistä surkeat kolmisen kappaletta. Mutta koska kyseessä on kuitenkin taideteos (moderni klassikko, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan), antakaamme lopulliseksi arvosanaksi siis...
James Joyce: Ulysses (suom. Leevi Lehto)
****
Jotkut saattavat tuntea kyseisen opuksen tuttavallisemmin nimellä Odysseus. Tämä on se Pentti Saarikosken aikaisempi käännös. Ulysses on puolestaan ranskaa ja tarkoittanee aivan samaa asiaa. Kääntäjänä on tosin tällä kertaa Leevi Lehto, jolta olen itsekin saanut joskus muinoin oppitunnin tahi pari. En ole lukenut armoitetun Saarikosken käännöstä, joten en voi sanoa, oliko Lehdon versiointi sellaisenaan yhtään sen huonompi tai parempi. Hyvä se oli joka tapauksessa - välillä suorastaan loistavan hyvä.
Jos sadalle ihmiselle antaisi tehtäväksi kyseisen kirjan läpikahlaamisen, niin todennäköisesti kymmenen jaksaisi lukea sen läpi. Loput 90 valehtelisivat lukeneensa sen. Itse kuulun siis vähemmistöön. Kenties lisäksi senkin vuoksi, että voisin jopa valehtelematta väittää nauttineeni kokemuksestani. En voi sentään luvata tulleeni uskoon, mutta en lainkaan kadu arvokkaiden lomapäivieni käyttämistä opuksen parissa.
Avantgarde-taiteena U ansaitsisi täydet viisi tähteä - viihteenä sille voisi hyvinkin lätkäistä surkeat kolmisen kappaletta. Mutta koska kyseessä on kuitenkin taideteos (moderni klassikko, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan), antakaamme lopulliseksi arvosanaksi siis...
James Joyce: Ulysses (suom. Leevi Lehto)
****
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)