"He synnyttävät hajareisin hautojen päällä." Näihin sanoihin voisi tiivistaa koko liki kolmituntisen näytelmän Godota odottaessa. Nyt sitä esittää Kansallisteatteri - aiemmin se tunnettiin nimellä Huomenna hän tulee. Mikä laitos sitä tällöin esitti, mitä väliä sillä on.
En varmasti koskaan enää pysty lukemaan kyseistä draamaa ajattelematta Vladimiria Esko Salmisena taikka Pozzoa Hannu-Pekka Björkmanina. Sen verran suuren vaikutuksen näytelmä allekirjoittaneeseen nimittäin teki. Ja vaikka Arto af Hällströmin ohjaus ei välttämättä ole maailman paras, on Samuel Beckettin hengentuotos silti eräitä modernin teatterin merkkipaaluja.
Godot'sta voi ajatella lähes mitä tahansa: Lavastus koostuu pelkästä rujosta, lehdettömästä puusta (kuin risti, jolle Jeesus naulittiin). Päähenkilöinä kaksi laitapuolen kulkijaa, joista toinen odottaa vapahtajaansa ja toinen on jo valmis luovuttamaan (ryövärit Kristuksen rinnalla). Paikalle saapuvat sadisti ja masokisti, molemmat yhtä riivattuja (Kain ja Abel); kumpainenkin - sekä murhaaja että murhattu - ovat saaneet saman rangaistuksen.
Kuluu päivä, yksi ainoa päivä - tai kymmenen vuotta tai sitten tuhat. Mitä merkitystä sillä lopulta on? Puussa on nyt muutama lehti. Kengät ovat siinä, mihin Estragon ne viimeksi jätti. Godot tulee juuri tänään. Tänään hän tulee. Riivatut tulevat takaisin: Pozzo on sokea, Luckysta (onnekkaasta?) on tullut mykkä. Vielä eilen tämä tanssi ja "ajatteli". Mitä väliä!
Tulee poika. Hän kävi tiellä myös eilen ja kertoi viestin isännältään Godot'lta. Hän ei muista näitä kahta kulkuria - hän ei ole ikinä heitä nähnytkään. Isännällä on pitkä ja vaalea parta. Poika paimentaa miehelle vuohia; hänen veljensä on lammaspaimen. Lapsella on viesti: Huomenna vasta Godot tulee - ei tänään - mutta huomenna.
Tällaista on Tiibetiläisen kuolleiden kirjan bardossa. Dante kutsui sitä nimellä kiirastuli.
Godota odottaessa @ Kansallisteatteri
****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti