Olin päiväristeilyllä äitini sekä veljeni kanssa. Matkamme suuntautui - yllätys, yllätys - Tallinnaan. Satamasta jatkoimme suoraan super-Alkoon, minkä jälkeen en muistakaan ennen tätä blogitekstiä paljon muuta... Bazinga!
Oikeasti en ottanut kupillistakaan, mikä tuntuu siinä mielessä omituiselta, että konttasin kotiovelleni. Ehkäpä Viron juomavedessä oli sitten jotakin?
Tallinnan vanha kaupunki oli harvinaisen kaunis; enkä voi edelleenkään uskoa sitä, että virolaiset tytöt vaikuttavat pääsääntöisesti olevan suomalaisten naisten kauniimpia pikkuserkkuja. Satuimme käymään syömässä eräässä intialaisessa ravintolassa: Kulinaristinen elämys oli suorastaan taivaallinen - ruoka oli erinomaista ja palvelu kerrassaan ensiluokkaista. Eikä siihen hintaan meinaa Helsingissä saada kebabia tai falafelia kummempaa.
Ja koska elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, niin pitihän meidän tutustua myös siihen toiseen puoleen Virosta. Lyhennän kertomukseni yhteen yksityiskohtaan:
Kun olimme eräässä piraatti/halpamarketissa, niin noin 12-vuotias poika kysyi myyjämummolta, "mitä tämä maksaa?" Käsissään hän piteli aivan aidon näköistä natsien hihamerkkiä. "Kaksi euroa", mummeli vastasi. Sen jälkeen en vain voinut olla nauramatta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti