Kun on kerran kesäloma, niin sitä välttämättä yrittää välttää turhaa bloggausta (sekä mailien ylenpalttista lukemista). Siksi olenkin panostanut ennen kaikkea laatuun kuin varsinaisesti pelkkään määrään. Syksyllä on taas aikaa kirjoitella.
Lomani kulki Helsingistä Kotkan sekä Joutsan kautta Juukaan, joten olin ihka ensimmäistä kertaa Karjalassa. Sieltä palasin sitten Joutsan kautta Kotkaan, mistä lopulta kuljen takaisin kotiin. Yhteensä matkaan siis kului noin parisen viikkoa.
"Mies, joka on katsonut elämää suoraan silmästä silmään, ei pelkää enää yhtikäs mitään." Tämä tuli mieleeni kuluneista kahdesta viikosta. Kun on nähnyt sukulaisiaan neljässä alenevassa polvessa - joka pitää sisällään kahdeksankymmentä ikävuotta - saa jo aika hyvän käsityksen ihmiselämästä. Erityisesti mieleeni jäivät oma isoenoni sekä serkkuni taaperoikäinen.
Jumalalla pitää todellakin olla aika kiero huumorintaju, kun hän kerran on luonut elämän alusta ja lopusta niin samankaltaisia. Sekä elon aamunkoissa että illansuussa olet nimittäin mistään mitään tietämätön, lattialla konttaava, äitiä huutava sekä kuolaava olento, joka on olemassa vain häntä ympäröivien ihmisten hyväntahtoisuuden vuoksi.
Loppujen lopuksi me kaikki synnymme ja kuolemme yksin, alasti lattialla maaten ja pimeyteen huutaen. Mieltäni lämmittää ainoastaan tieto siitä, että kuolemaa seuraa aina kuitenkin syntymä, pimeyttä valo sekä hautaa kohtu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti