Olen 28.

Olen aina kuvitellut kuolevani joko hyvin nuorena taikka todella vanhana. Noh, jos vielä elän kuutisen tuntia, niin kuolen sitten vanhana. Kuuntelin nimittäin männäpäivänä erästä kaupallista radiokanavaa, jossa kerrottiin tutkimustuloksesta: Siinä oli haastateltu useita miehiä ja naisia, joilta oli kysytty, "milloin olet vanha?" Valtaosa oli äänestänyt 28 vuoden hulppeaa ikää. Joten jos kuulette minusta vielä huomisen jälkeen, olen siis "vanha".

Ajattelin aluksi tilata huoran itselleni tai käydä edes sylitanssissa Kallion Puukkobulevardilla, mutta päätinkin toisin; ajattelinkin vain syödä irtokarkkeja ja katsoa Driven. Älkääkä uskoko kaikkea, mitä sanon. Paitsi, jos se on totta...

S niin kuin surrealismi

"Ainoa asia, joka erottaa minut hullusta, on se, että minä en ole hullu."

- Salvador Dalí -

 "Ainoa asia, joka erottaa minut Salvador Dalísta, on se, että minä en ole Salvador Dalí."

- Tuntematon -

Rakas päiväkirja. Poltin eilen käsikirjoitukseni. Siitä jäi jäljelle kasa tuhkaa.

- Allekirjoittanut -

Mottoni:

On kaksi asiaa, joista en vitsaile. Runous ja rakkaus.

"Uudenvuodenlupaus"

Olen jo vuoden pitänyt tätä blogia. Aloitin sen juhliakseni 27. ikävuottani - joka siis alkoi aika tarkalleen vuosi sitten. Nyt olen jättämässä tuon lapsellisen ikävaiheen ja täyttämässä 28 vuotta. Ja eihän siinä iässä sovi enää sekoilla. Joten lupaankin nyt juhlallisesti kaikkien teidän todistajien läsnäollessa parantavani blogini tasoa; aion panostaa kirjoituksiini entistä enemmän: tähänhän mennessä ne ovat olleet pääasiassa improvisoituja. Niitä olisi ehkä hyvä kirjoittaa hieman pitemmälle ennakkoon, jotta ajatukset pysyisivät niin sanotusti paremmin kasassa. Kenties aloitankin jopa uuden blogin - Luoja yksin tietää. (Sekä vähennän rutkasti välimerkkien käyttöä - erityisesti ajatusviivoja sekä kolmea pistettä. Lupauksia, lupauksia...)

Kristuksen morsian

Tämä on tietenkin jo vanha juttu, mutta eräässä aviisissa uutisoitiin merkittävästä löydöstä: Jostakin (todennäköisesti paavin henkilökohtaisesta hallusta Jeesuksen sormen, Hitlerin varpaan sekä hänen oman häpynsä parista) löytyi papyruskäärö, jossa selitettiin selvällä latinan(?) kielellä, että Jeesuksella olisi ollut vaimo. Mutta mysteerin ratkaisuun ei nyt tarvita Dan Brownia eikä Da Vinciä - sillä olen jo ratkaissut sen.

Kyseessä on muinaisen esi-isäni Lizardus Kingiuksen blogimerkintä. Tiedättehän, että aikana kärryt ja hevonen nämä kirjoitelmat tehtiin joko hakkaamalla kiveen taikka piirtämällä paperille. Näin suorassa linjassa yleisiä häslääjiä journalistiikan vaikeassa lajissa, pyydän anteeksi vanhan iso-iso-iso-iso-isoisäni puolesta. Hän ei olisi ikinä voinut uskoa, että jokin asia voisi kestää kauemmin kuin kuolema - nimittäin typerät kirjoitukset...

Tosiasioita & saavutuksia IV

Tosiasioita:

"Kaupungilla puhutaan, että blogini koostuisi pelkistä valheista. Tämä väittämä ei pidä lainkaan paikkaansa - se on siis valetta!"

Saavutuksia:

"Veljeni mukaan blogini on Seiska-tason journalismia; olisin kovin onnellinen, jos vain saisin yhtä monta lukijaa kuin heillä on..."

Kuukauden komedia V

"Millä äffällä sä oot liikkeellä?"

"F4.321 Lykantropia
F8.967 Vampirismi
F4.756 Narsissi
F7.346 Jumalkompleksi

Entä sulla?"

[Tämä oli niin huono vitsi, että ajattelin kertoa heti perään toisen. Se menee näin...]

"Kun olin yleisessä vessassa, oli pisuaarilla kolme mustaa miestä. He vertailivat kalujensa kokoja - kellä heistä oli pienin."

Ilmapallon kantamisen taito

Kun minä ja veljeni olimme erään suuren kauppakeskuksen avajaisissa, oli siellä pari tyttöä jakamassa ilmapalloja. Aikamme kierreltyämme päätin itse ainakin ottaa yhden. Ja koska tytöt tarjosivat kahta, otin toisen sitten veljelleni. Aluksi hän pani kovasti vastaan, mutta lopulta myönsi, että olihan se pallo todella kiva. Mutta koska emme jaksaneet koko päivää kanniskella kahta palloa, sidoimme ne erään ratikkapysäkin molemmille puolin. Ehkä ne ovat siellä vielä tänäkin päivänä.

Joten mitä siis tästä opimme: Onni on oranssi ilmapallo. Mieti vain, kummassa päässä narua itse olet. (Veljelläni on tapana kutsua tätä Matrix-filosofiaksi - ja kai ihan oikeutetusti kanssa...)

Maidon juomisesta

Kun olin eilen eräässä isohkossa marketissa, huomasin yllätyksekseni, että maito maksoi suhteellisen vähän. Ja koska olen perusahne ihminen, päätin ostaa kerralla kaksi tölkkiä. Lopulta sain siis yhteensä kolme litraa tuota valkoista kultaa hintaan 2,22 euroa. Tosin vasta kotona tajusin, miten ihmeessä maito voi ikinä olla noin halpaa. Se on varmasti tuotettu seuraavasti:

On aamu. Mies käy lypsämässä Mansikin, lempilehmänsä. Kun mies on saanut hommat suoritettua, ammuu Mansikki kysyen: "Muuten, kenelle tämän maidon piti tänään mennä?" "Arlalle", mies rykäisee kämmeneensä. "Anteeksi kuinka?" lehmä kysyy. "Arlalle!" mies toistaa itseään. Samalla ammu vauhkoontuu. Mies tarttuu salamannopeasti muuta sarvista ja ryhtyy paijaamaan sen turpaa. "Ei mitään hätää", mies maanittelee eläintä. Hän suutelee sen karvaista otsaa. Ja yhtäkkiä kuuluu kova napsahdus. Lehmän silmät sammuvat, mies sulkee sen luomet. Hänen kuumat kyyneleensä sekoittuvat tuon jalon eläimen omiin.

Loppujen lopuksi me kaikki olemme egorikollisia...

Kultahippuja

Odotin kahta levyä tänä syksynä kenties innokkaammin kuin mitään muuta. Kyseessä olivat tietenkin Bob Dylanin Tempest sekä Tori Amoksen Gold Dust. Ensimmäisestä olen muutaman sanan jo maininnutkin, joten otetaanpa käsittelyyn sitten tämä jälkimmäinen tapaus.

Gold Dust ei ole mikään "best of", vaikka niin voisi helposti päätellä. Levyllä kierrätetään kuitenkin vanhoja biisejä uusina versioina, joten tuoreita sävellyksiä on aivan turha etsiä. Ensimmäinen Tori-julkaisu, jonka olen käsiisi hankkinut, oli muutaman vuoden vanha Tales of the Librarian. Jos verrataan tätä uuteen tuotokseen, voimme tehdä seuraavan päätelmän: levyiltä löytyy peräti viisi yhteistä kappaletta ja loputkin ovat enemmän tai vähemmän sitä tunnetumpaa osastoa.

Ainoastaan täysin mielipuolinen valinta eli Programmable Soda pistää silmään - vai pitäisikö sanoa jopa korvaan? Toki löytyy levyltä myös niitä hienoja helmiäkin, kuten esimerkiksi aivan iki-ihana Girl Disappearing. Mutta mutta, albumi olisi käytännössä saanut olla tupla, jotta kaikki tärkeimmät kappaleet viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta olisi saatu mahtumaan yhteen ja samaan pakettiin.

Nyt tämä toimiikin eräänlaisena porttiteoriana uusille Tori-faneille/fanaatikoille; ihan niin kuin kävi omassa tapauksessani useampi vuosi takaperin. Joten mitä minä siis oikein valitan...

Tori Amos: Gold Dust (cd+dvd)

****

Our Day Will Come

Olin toissapäivänä elämäni ensimmäisissä kuvauksissa. Kyseessä oli Kansan mies -niminen draamasarja. Ja koska esiinnyn vain rooleissa, jotka on vartavasten kirjoitettu itseäni varten, roolihahmoni oli vaihtoehtonuori aka vasemmistoaktiivi aka hippi. Vaatetus löytyi suht helposti omasta eteisen narikasta. Parhaassa tapauksessa minut voi bongata ensi vuonna televisiosta - peräti kahdesta eri kohtauksesta!

Mikko Leppilampi, sinua on nyt varoitettu... Tienasin koko päivästä kymmenen euroa puhtaana käteen (mistä verottaja ei tietenkään tule saamaan senttiäkään, hehheh). Jos lasketaan tuntipalkka, niin se tekee suunnilleen kaksi ja puoli euroa per työtunti. Ei siis lainkaan hullummin: elämäni ensimmäinen kymppi taiteesta, mitä ei pidä yhtään väheksyä. Mutta tämän jälkeen minun piti tietenkin lähteä "yksille" kanssanäyttelijöiden kanssa, joten päivän saldo jäi kymmenen euroa miinukselle.

Käytinkin kaksikymmentä euroa tuohon baarikierrokseen, mutta sillä sain kolme isoa cocis lightia, mozzarella-panniinin sekä pääsylipun eräälle keikalle - loput viisikymmentä senttiä lahjoitin baarimikon tippipurkkiin. Ei yhtään pöllömpi reissu; sanoinkin viimeisessä juhlapaikassamme eräälle kundille: "Kukaan itseään kunnioittava kirjoittaja ei kieltäydy hyvistä bileistä - sillä jos et välillä elä - ei sinulla ole mitään kirjoitettavaa." Touché!