maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kuukauden komedia IV

Ensimmäinen on minulta itseltäni:

Kiinan kommunistisen puolueen puheenjohtaja kävi tapaamassa Dalai-lamaa. Kun hän palasi vierailultaan, hänen puoluetoverinsa kysäisi: "Millainen hän oli?" "Noh", mies vastasi, "olihan se aika lama..."

Seuraava taas veljeltäni:

Vanha pohjoiskorealainen sananlasku: Ensimmäisenä päivänä Kim Jong-il loi Jumalan. Itsensä.

Avoin kirje James Holmesille

Arvoisa Herra Holmes,

Te olette idiootti! Miksi teidän piti mennä ampumaan Yön ritarin paluu -elokuvan ensi-illassa? Teiltä jäi aivan loistava filmi näkemättä. Kyseinen leffa oli jopa edeltäjäänsä Yön ritaria parempi. Tom Hardy oli vielä astetta vakuuttavampi kuin Heath Ledger Jokerina. Tämä sai suorituksestaan postuumin Oscarin, mutta mielestäni vastaava kuuluisi myös Christian Balelle - tai kenties itse Banelle. Ehkäpä sen saakin Christopher Nolan hienosta urakastaan...

Luuletteko tosiaankin, että siellä, missä ikinä olettekaan, näytetään Batman-elokuvia. Ehei, uskon, että korkeintaan Ihmemaa Ozia. Kenties teille pitäisi näyttää Kuin surmaisi satakielen taikka sitten Yksi lensi yli käenpesän.

James Holmes, vanha minä olisi voinut katsoa teitä ylöspäin. Nyt minä suoraan sanottuna hieman jopa säälin teitä. Luulitte muuttavanne maailmaa; ja sen te teittekin - mutta vain ja ainoastaan huonompaan suuntaan. Te ette ole mikään Rorschach! Hänkään ei onnistunut tehtävässään, vaikka hänellä sentään oli jalommat tarkoitusperät kuin teillä.

Minä ihailen Banea. Hän sentään yritti, vaikka epäonnistuikin. Mutta miksi maailman muuttamiseen tarvitaan aseita, verta sekä kuolemia. Siihenhän riittää vain yksi hyvä kirja, musiikki tai elokuva. Niin sen ainakin pitäisi olla. Siihen riittää Yön ritari.

Yön ritarin paluu (2012)

******

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kulttuurieroista.com osa II

Olin päiväristeilyllä äitini sekä veljeni kanssa. Matkamme suuntautui - yllätys, yllätys - Tallinnaan. Satamasta jatkoimme suoraan super-Alkoon, minkä jälkeen en muistakaan ennen tätä blogitekstiä paljon muuta... Bazinga!

Oikeasti en ottanut kupillistakaan, mikä tuntuu siinä mielessä omituiselta, että konttasin kotiovelleni. Ehkäpä Viron juomavedessä oli sitten jotakin?

Tallinnan vanha kaupunki oli harvinaisen kaunis; enkä voi edelleenkään uskoa sitä, että virolaiset tytöt vaikuttavat pääsääntöisesti olevan suomalaisten naisten kauniimpia pikkuserkkuja. Satuimme käymään syömässä eräässä intialaisessa ravintolassa: Kulinaristinen elämys oli suorastaan taivaallinen - ruoka oli erinomaista ja palvelu kerrassaan ensiluokkaista. Eikä siihen hintaan meinaa Helsingissä saada kebabia tai falafelia kummempaa.

Ja koska elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, niin pitihän meidän tutustua myös siihen toiseen puoleen Virosta. Lyhennän kertomukseni yhteen yksityiskohtaan:

Kun olimme eräässä piraatti/halpamarketissa, niin noin 12-vuotias poika kysyi myyjämummolta, "mitä tämä maksaa?" Käsissään hän piteli aivan aidon näköistä natsien hihamerkkiä. "Kaksi euroa", mummeli vastasi. Sen jälkeen en vain voinut olla nauramatta!

Entisen feissarin päiväkirja V

Irtisanoin tänään kaikki kuukausilahjoitukseni erinäisille hyväntekeväisyysjärjestöille. Se vain tuntui oikealta ratkaisulta; seuraavaksi eroan todennäköisesti kirkosta - sitten lopulta Suomen valtiosta...

Tiedättekö, miksi arvostan Kurt Vonnegutin pasifismia enemmän kuin keskiverto ituhipin. Hän on oikeasti katsonut sotaa ja kuolemaa silmästä silmään. Jos et ole ikinä ollut sodassa, niin miten hitossa voisit sitä muka vastustaa. Miten pasifisti voi harjoittaa pasifismiaan rauhan aikana - kertokaa se minulle, niin teen sen!

Koska olen itse ollut mukana ihmisiä "huijaamassa" ja kannan siitä huonoa omaatuntoa, avaudun nyt teille: Feissaus on eräitä suurimmista huijauksista, mitä maailmassa on. Perustan väitteeni yhteen ainoaan todistusaineistoon - rahaan. Raha pyörittää maailmaa; kenellä on eniten rahaa, saa eniten valtaa. Ja mitä sinun pitää tehdä saadaksesi sitä lisää? Vastaus: valehdella.

Valehtelu on väärin, senhän tietävät lapset - mutta meiltä aikuisilta se saattaa aina silloin tällöin unohtua. Valitettavasti.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

"Tragedia"

Kaksi elokuvaa, jotka ainakin allekirjoittaneessa aiheuttavat pelkoa sekä sääliä:

http://www.youtube.com/watch?v=g8evyE9TuYk

http://www.youtube.com/watch?v=r-EZC5zn2Fk

(Aristoteles oli siis oikeassa.)

The End Is Nigh


[Tämä ei voi olla pelkästään sattumaa...]

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Ohi on!

Vihdoinkin! Sain elämäni ensimmäisen - suuremman mittaluokan - sarjakuvakäsikirjoituksen valmiiksi. Eikä siihen mennytkään kuin noin puolisen vuotta. Tätä on hyvä juhlia elokuussa Björkin sekä Lady Gagan keikoilla. Eli siis 282 käsikirjoituksliuskaa myöhemmin...


Huomenna aloitan sitten jatko-osan kirjoittamisen. (Eikä tämä ollut mikään vitsi.)

Magneettimiehen kuolema

Kävin eilen pienellä pyhiinvaellusmatkalla. Se suuntautui Helsingistä Myrskylään ja sieltä sitten takaisin Porvoon kautta. Jälkimmäisessä kävimme syömässä veljen ja äidin kanssa hyvät kasvishampparit sekä jäätelöt. Kävin katsomassa kyseisen henkilön hautaa:


Seuraavaksi aion suunnata Pariisiin, jossa itselläni olisi vakaana tarkoituksena käydä vierailulla Mr. Mojo Risin'in haudalla. Tarinamme siis jatkunee otsikolla "Liskokuninkaan kuolema". Sitä odotellessa... (Kuvan ruusu on muuten minulta.)

perjantai 20. heinäkuuta 2012

100th Anniversary

"Ainakin 12 kuollut ammuskelussa Batman-elokuvan ensi-illassa Coloradossa."


[Miksi hurraamme pahiksille valkokankaalla, mutta buuaamme heille tosielämässä?]

Liskokuninkaan runousoppi

Sain luettua lomamatkallani Aristoteleen runousopin - joten aika ei siis mennyt pelkästään riippumatossa loikoiluun. En tosin lukenut itse Runouoppia, vaan Teoksen juuri äskettäin julkaiseman kyseisen opuksen selitysteoksen. Piti se sisällään toki myös alkuperäistekstin, mutta pääasia oli silti kirjoituksen tulkinnassa.

"Näin ollen runoutta voivat luoda kahdentyyppiset ihmiset: luontaisesti lahjakkaat tai eräällä tavallla hullut; näistä luontaisesti lahjakkaat ovat eläytyjiä ja 'hullut' ikään kuin astuvat itsestään ulos."

(Kursiivit ovat omiani.) Pystyn allekirjoittamaan tämän täydellisesti. Lukeudun mielelläni jälkimmäiseen ryhmään. Kerron salaisuuden: Taidetta voi - ja paino sanalla voi - tehdä vain yhdestä ainoasta syystä; ja se on ars gratia artis. Taidetta taiteen vuoksi - eikä minkään muun.

Jos kirjoittaisin oman runousoppini, sen nimi olisi todennäköisesti "Mitäh, aiotko todellakin kirjailijaksi?" Sivujärjestys menisi sitten seuraavanlaisesti:

1. sivu: Jos aiot ruveta kirjailijaksi, kehotan sinua ystävällisesti unohtamaan koko ajatuksen. Neuvon sen sijaan sinua menemään parturiin, kertausharjoituksiin tahi kutsuntoihin sekä sen jälkeen etsimään oikeita töitä.

2. sivu: Vaihtoehtoisesti voit harkita perheen perustamista.

Sivut 3-149 tyhjiä.

150. sivu: Jos todella haluat kirjoittaa, sinun pitää tahtoa sitä enemmän kuin haluat mitään muuta koko maailmassa. Sinun pitää rakastaa sitä täydestä sydämestäsi sekä omistautua asialla koko sielusi voimasta. Sitten vain ryhdyt kirjoittamaan. Onnea!

151. sivu: Eikä Kelassa käynti ole yhtään pahitteeksi...

"Lähden kotiseudulle Pohjois-Karjalaan"

Kun on kerran kesäloma, niin sitä välttämättä yrittää välttää turhaa bloggausta (sekä mailien ylenpalttista lukemista). Siksi olenkin panostanut ennen kaikkea laatuun kuin varsinaisesti pelkkään määrään. Syksyllä on taas aikaa kirjoitella.

Lomani kulki Helsingistä Kotkan sekä Joutsan kautta Juukaan, joten olin ihka ensimmäistä kertaa Karjalassa. Sieltä palasin sitten Joutsan kautta Kotkaan, mistä lopulta kuljen takaisin kotiin. Yhteensä matkaan siis kului noin parisen viikkoa.

"Mies, joka on katsonut elämää suoraan silmästä silmään, ei pelkää enää yhtikäs mitään." Tämä tuli mieleeni kuluneista kahdesta viikosta. Kun on nähnyt sukulaisiaan neljässä alenevassa polvessa - joka pitää sisällään kahdeksankymmentä ikävuotta - saa jo aika hyvän käsityksen ihmiselämästä. Erityisesti mieleeni jäivät oma isoenoni sekä serkkuni taaperoikäinen.

Jumalalla pitää todellakin olla aika kiero huumorintaju, kun hän kerran on luonut elämän alusta ja lopusta niin samankaltaisia. Sekä elon aamunkoissa että illansuussa olet nimittäin mistään mitään tietämätön, lattialla konttaava, äitiä huutava sekä kuolaava olento, joka on olemassa vain häntä ympäröivien ihmisten hyväntahtoisuuden vuoksi.

Loppujen lopuksi me kaikki synnymme ja kuolemme yksin, alasti lattialla maaten ja pimeyteen huutaen. Mieltäni lämmittää ainoastaan tieto siitä, että kuolemaa seuraa aina kuitenkin syntymä, pimeyttä valo sekä hautaa kohtu...

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Odysseia III

Seikkailu jatkuu ja trilogia on pakko saada täydeksi: Tällä kertaa Liskokuningas osallistui elämänsä ensimmäistä kertaa - uskokaa tai älkää - Helsinki Pride -marssille. Itse kun olen tällainen "heteroherkku", en ole aikaisemmin oikeastaan yksin uskaltanut sinne mennä. Nyt kuitenkin eräät hyvät lesboslaiset ystäväni kutsuivat minut mukaan, joten olihan sitä pakko lähteä - mukaan otin silti turvakseni erään toisenkin "streitin".

Jos olisin homo, olisin luultavimmin enempi "nalle" kuin mitään muuta. Mutta luojani, mikset tehnyt minusta lesbonaista? Flaksini olisi nimittäin ollut niin paljon suurempi kuin keskiverto hetskumestoissa; kyseiset naiset kävivät vähän väliä kehumassa luonnonkiharoita hiuksiani. Mutta koska elämä ei ole ikinä pelkkää "euphoriaa", sattui mukaan myös muutama lievä vastoinkäyminen.

Läheisessä homokuppilassa oli nimittäin sen verran pelottavia "lepakoita", että tällaista "batmaniäkin" hieman hirvitti. (Minulle muuten kerrottiin, että lepakko ei ole haukkumasana, joten käytänkin sitä nyt tavanomaisesta poiketen.) Kyseiset naiset olivat nimittäin sen verran tuhdissa humalatilassa - sekä pakattuna tuntuvalla määrällä testosteronia - että pelkäsin homman menevän nyrkkihommiksi. Naistahan ei koskaan saa lyödä, mutta ei häneltä ole kiva ottaa turpiinsakaan...

Muuten ilta sekä koko päivä oli varsin "gay". En voi uskoa, minkälaisesta ilonpidosta olenkaan jäänyt paitsi. Ensi vuonna tavataan taas kulkueessa - ja jättäkää ihmiset nyt ihmeessä ne kananmunat kotiin!

Odysseia II

Toinen suurempi seikkailuni tapahtui viime Gardyn Partyllä (eivätkö nämä olleetkin ihka ensimmäiset sellaiset), jolla olin katsastamassa vanhaa suosikkiani Kentiä. Kun on nähnyt jonkin bändin ruhtinaalliset kolme kertaa aiemmin, ei voi oikein odottaa mitään muuta kuin...

Aivan täydellistä keikkakokemusta! Tanssin nimittäin kuin heikkopäinen - vastaavaa olen nähnyt vain ja ainoastaan joissakin "sienibileissä". Joissa suurimmalla osalla kävijöistä luulisi siis olevan suht vahva huumausainepitoisuus veressään. Mutta kun tällainen streittari antaa lopulta mennä, niin vain taivas on rajana; vai pitäisikö tässä vaiheessa sanoa jopa "avaruus"?

Keikan aloitti joku bändi, joka soitti jotakin musiikkia, josta jotkut kai pitivät, mutta minä en. Seuraavaksi oli vuorossa Ruotsin Chisu Laleh, joka vaikkei ollutkaan ehkä juuri omaa genreäni, onnistui lavapreesensillään sulattamaan lähes kaikkien festarivieraiden sydämet. Ennen pääaktia oli vielä luvassa Pariisin kevättä. Yhtye selvästi unetti vieressäni heiluneita suomenruotsalaisia pissiksiä, mutta itse olin suorastaan mahtavissa fiiliksissä.

Arthur Tunes oli lavalla kuin varsinainen "liskokuningas", jollaisena en ollut osannut häntä koskaan pitää. Jo pelkästään tämä olisi ollut näkemisen arvoista, mutta kun lavan valtasi Ruotsin suurin rock-bändi, ei iloa pidätellyt yhtikäs mikään. Konsertin lopuksi sain jopa Jocke Bergin plektran - hyvinhän tuo veti, vaikka olikin Arttu Tuunelan mukaan ollut "sammuneena" jo heidän settinsä aikoihin...

Kent @ Garden Party

*****

Odysseia (eli juhannuksen harharetket)

Viime kirjautumisestani on jo sen verran kauan, että pahin mahdollinen on nyt tapahtunut. Pohjois-Koreasta on viimeinkin tullut demokratia! Kuningas on kuollut - eläköön siis uusi kuninga$...

Mutta nyt ajattelin kertoa teille hieman viime juhannuksestani: Jostain kumman syystä päädyin viettämään sitä paikkaan, jossa Pentti Saarikoski on viimeistellyt (tai ainakin kirjoittanut esipuheen) Homeroksen Odysseia-suomennokseensa. Enkä nyt puhu siitä Odysseuksesta - kyllä jokaisen teistä pitäisi erottaa nämä kaksi. Noh, kuitenkin jossakin Siuntiossa päin sitä tuli viikonloppu seikkailtua.

Matkaan kuului harharetkiä (mitäs muutakaan), miespuolisia seireeneitä neon-värisissä uimahousuissaan sekä kaksisilmäisiä kyklooppeja. Viimeksi mainituilla oli ainakin hurjia koiria lemmikkeinään. Kun kävimme katsastamassa verkkoja, allekirjoittanut kirkui kuin neitsyt hääyönään; sen verran kalat minulle kuiskuttelivat. Lopulta muutama hyvin tähdätty isku muutti ne eläimistä ruoaksi - minä voin pahoin pelkästään perkausta katsoessani.

Selvittiinhän siitä sentään hengissä. Sehän tässä olikin tärkeintä.