sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Happamia, sanoi kettu...

Eipä se korkki sitten pysynytkään kiinni tänäkään jouluna. Nyt kuitenkin hyvää uutta vuotta kaikille teille pikku paskiaisille!


Maksakaa sitä paitsi heti velkanne, senkin perkeleet!

tiistai 11. joulukuuta 2012

London Calling

"God save the Queen... and Anarchy in the UK!"


[Olkoon tämä sitten vuoden viimeinen blogimerkintäni - hyvää joulua vain kaikille sieluille!]

lauantai 10. marraskuuta 2012

Bloodflowers

"Nyt saat salaisuuteni.
Se on hyvin yksinkertainen:
Ainoastaan sydämellään näkee hyvin.
Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

- Kettu (Pikku prinssi) -


lauantai 20. lokakuuta 2012

Olen 28.

Olen aina kuvitellut kuolevani joko hyvin nuorena taikka todella vanhana. Noh, jos vielä elän kuutisen tuntia, niin kuolen sitten vanhana. Kuuntelin nimittäin männäpäivänä erästä kaupallista radiokanavaa, jossa kerrottiin tutkimustuloksesta: Siinä oli haastateltu useita miehiä ja naisia, joilta oli kysytty, "milloin olet vanha?" Valtaosa oli äänestänyt 28 vuoden hulppeaa ikää. Joten jos kuulette minusta vielä huomisen jälkeen, olen siis "vanha".

Ajattelin aluksi tilata huoran itselleni tai käydä edes sylitanssissa Kallion Puukkobulevardilla, mutta päätinkin toisin; ajattelinkin vain syödä irtokarkkeja ja katsoa Driven. Älkääkä uskoko kaikkea, mitä sanon. Paitsi, jos se on totta...

S niin kuin surrealismi

"Ainoa asia, joka erottaa minut hullusta, on se, että minä en ole hullu."

- Salvador Dalí -

 "Ainoa asia, joka erottaa minut Salvador Dalísta, on se, että minä en ole Salvador Dalí."

- Tuntematon -

Rakas päiväkirja. Poltin eilen käsikirjoitukseni. Siitä jäi jäljelle kasa tuhkaa.

- Allekirjoittanut -

Mottoni:

On kaksi asiaa, joista en vitsaile. Runous ja rakkaus.

maanantai 15. lokakuuta 2012

"Uudenvuodenlupaus"

Olen jo vuoden pitänyt tätä blogia. Aloitin sen juhliakseni 27. ikävuottani - joka siis alkoi aika tarkalleen vuosi sitten. Nyt olen jättämässä tuon lapsellisen ikävaiheen ja täyttämässä 28 vuotta. Ja eihän siinä iässä sovi enää sekoilla. Joten lupaankin nyt juhlallisesti kaikkien teidän todistajien läsnäollessa parantavani blogini tasoa; aion panostaa kirjoituksiini entistä enemmän: tähänhän mennessä ne ovat olleet pääasiassa improvisoituja. Niitä olisi ehkä hyvä kirjoittaa hieman pitemmälle ennakkoon, jotta ajatukset pysyisivät niin sanotusti paremmin kasassa. Kenties aloitankin jopa uuden blogin - Luoja yksin tietää. (Sekä vähennän rutkasti välimerkkien käyttöä - erityisesti ajatusviivoja sekä kolmea pistettä. Lupauksia, lupauksia...)

Kristuksen morsian

Tämä on tietenkin jo vanha juttu, mutta eräässä aviisissa uutisoitiin merkittävästä löydöstä: Jostakin (todennäköisesti paavin henkilökohtaisesta hallusta Jeesuksen sormen, Hitlerin varpaan sekä hänen oman häpynsä parista) löytyi papyruskäärö, jossa selitettiin selvällä latinan(?) kielellä, että Jeesuksella olisi ollut vaimo. Mutta mysteerin ratkaisuun ei nyt tarvita Dan Brownia eikä Da Vinciä - sillä olen jo ratkaissut sen.

Kyseessä on muinaisen esi-isäni Lizardus Kingiuksen blogimerkintä. Tiedättehän, että aikana kärryt ja hevonen nämä kirjoitelmat tehtiin joko hakkaamalla kiveen taikka piirtämällä paperille. Näin suorassa linjassa yleisiä häslääjiä journalistiikan vaikeassa lajissa, pyydän anteeksi vanhan iso-iso-iso-iso-isoisäni puolesta. Hän ei olisi ikinä voinut uskoa, että jokin asia voisi kestää kauemmin kuin kuolema - nimittäin typerät kirjoitukset...

perjantai 12. lokakuuta 2012

Tosiasioita & saavutuksia IV

Tosiasioita:

"Kaupungilla puhutaan, että blogini koostuisi pelkistä valheista. Tämä väittämä ei pidä lainkaan paikkaansa - se on siis valetta!"

Saavutuksia:

"Veljeni mukaan blogini on Seiska-tason journalismia; olisin kovin onnellinen, jos vain saisin yhtä monta lukijaa kuin heillä on..."

Kuukauden komedia V

"Millä äffällä sä oot liikkeellä?"

"F4.321 Lykantropia
F8.967 Vampirismi
F4.756 Narsissi
F7.346 Jumalkompleksi

Entä sulla?"

[Tämä oli niin huono vitsi, että ajattelin kertoa heti perään toisen. Se menee näin...]

"Kun olin yleisessä vessassa, oli pisuaarilla kolme mustaa miestä. He vertailivat kalujensa kokoja - kellä heistä oli pienin."

lauantai 6. lokakuuta 2012

Ilmapallon kantamisen taito

Kun minä ja veljeni olimme erään suuren kauppakeskuksen avajaisissa, oli siellä pari tyttöä jakamassa ilmapalloja. Aikamme kierreltyämme päätin itse ainakin ottaa yhden. Ja koska tytöt tarjosivat kahta, otin toisen sitten veljelleni. Aluksi hän pani kovasti vastaan, mutta lopulta myönsi, että olihan se pallo todella kiva. Mutta koska emme jaksaneet koko päivää kanniskella kahta palloa, sidoimme ne erään ratikkapysäkin molemmille puolin. Ehkä ne ovat siellä vielä tänäkin päivänä.

Joten mitä siis tästä opimme: Onni on oranssi ilmapallo. Mieti vain, kummassa päässä narua itse olet. (Veljelläni on tapana kutsua tätä Matrix-filosofiaksi - ja kai ihan oikeutetusti kanssa...)

Maidon juomisesta

Kun olin eilen eräässä isohkossa marketissa, huomasin yllätyksekseni, että maito maksoi suhteellisen vähän. Ja koska olen perusahne ihminen, päätin ostaa kerralla kaksi tölkkiä. Lopulta sain siis yhteensä kolme litraa tuota valkoista kultaa hintaan 2,22 euroa. Tosin vasta kotona tajusin, miten ihmeessä maito voi ikinä olla noin halpaa. Se on varmasti tuotettu seuraavasti:

On aamu. Mies käy lypsämässä Mansikin, lempilehmänsä. Kun mies on saanut hommat suoritettua, ammuu Mansikki kysyen: "Muuten, kenelle tämän maidon piti tänään mennä?" "Arlalle", mies rykäisee kämmeneensä. "Anteeksi kuinka?" lehmä kysyy. "Arlalle!" mies toistaa itseään. Samalla ammu vauhkoontuu. Mies tarttuu salamannopeasti muuta sarvista ja ryhtyy paijaamaan sen turpaa. "Ei mitään hätää", mies maanittelee eläintä. Hän suutelee sen karvaista otsaa. Ja yhtäkkiä kuuluu kova napsahdus. Lehmän silmät sammuvat, mies sulkee sen luomet. Hänen kuumat kyyneleensä sekoittuvat tuon jalon eläimen omiin.

Loppujen lopuksi me kaikki olemme egorikollisia...

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kultahippuja

Odotin kahta levyä tänä syksynä kenties innokkaammin kuin mitään muuta. Kyseessä olivat tietenkin Bob Dylanin Tempest sekä Tori Amoksen Gold Dust. Ensimmäisestä olen muutaman sanan jo maininnutkin, joten otetaanpa käsittelyyn sitten tämä jälkimmäinen tapaus.

Gold Dust ei ole mikään "best of", vaikka niin voisi helposti päätellä. Levyllä kierrätetään kuitenkin vanhoja biisejä uusina versioina, joten tuoreita sävellyksiä on aivan turha etsiä. Ensimmäinen Tori-julkaisu, jonka olen käsiisi hankkinut, oli muutaman vuoden vanha Tales of the Librarian. Jos verrataan tätä uuteen tuotokseen, voimme tehdä seuraavan päätelmän: levyiltä löytyy peräti viisi yhteistä kappaletta ja loputkin ovat enemmän tai vähemmän sitä tunnetumpaa osastoa.

Ainoastaan täysin mielipuolinen valinta eli Programmable Soda pistää silmään - vai pitäisikö sanoa jopa korvaan? Toki löytyy levyltä myös niitä hienoja helmiäkin, kuten esimerkiksi aivan iki-ihana Girl Disappearing. Mutta mutta, albumi olisi käytännössä saanut olla tupla, jotta kaikki tärkeimmät kappaleet viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta olisi saatu mahtumaan yhteen ja samaan pakettiin.

Nyt tämä toimiikin eräänlaisena porttiteoriana uusille Tori-faneille/fanaatikoille; ihan niin kuin kävi omassa tapauksessani useampi vuosi takaperin. Joten mitä minä siis oikein valitan...

Tori Amos: Gold Dust (cd+dvd)

****

Our Day Will Come

Olin toissapäivänä elämäni ensimmäisissä kuvauksissa. Kyseessä oli Kansan mies -niminen draamasarja. Ja koska esiinnyn vain rooleissa, jotka on vartavasten kirjoitettu itseäni varten, roolihahmoni oli vaihtoehtonuori aka vasemmistoaktiivi aka hippi. Vaatetus löytyi suht helposti omasta eteisen narikasta. Parhaassa tapauksessa minut voi bongata ensi vuonna televisiosta - peräti kahdesta eri kohtauksesta!

Mikko Leppilampi, sinua on nyt varoitettu... Tienasin koko päivästä kymmenen euroa puhtaana käteen (mistä verottaja ei tietenkään tule saamaan senttiäkään, hehheh). Jos lasketaan tuntipalkka, niin se tekee suunnilleen kaksi ja puoli euroa per työtunti. Ei siis lainkaan hullummin: elämäni ensimmäinen kymppi taiteesta, mitä ei pidä yhtään väheksyä. Mutta tämän jälkeen minun piti tietenkin lähteä "yksille" kanssanäyttelijöiden kanssa, joten päivän saldo jäi kymmenen euroa miinukselle.

Käytinkin kaksikymmentä euroa tuohon baarikierrokseen, mutta sillä sain kolme isoa cocis lightia, mozzarella-panniinin sekä pääsylipun eräälle keikalle - loput viisikymmentä senttiä lahjoitin baarimikon tippipurkkiin. Ei yhtään pöllömpi reissu; sanoinkin viimeisessä juhlapaikassamme eräälle kundille: "Kukaan itseään kunnioittava kirjoittaja ei kieltäydy hyvistä bileistä - sillä jos et välillä elä - ei sinulla ole mitään kirjoitettavaa." Touché!

torstai 27. syyskuuta 2012

Hyvää syntymäpäivää!

Blogini täytti tässä kuussa tasan yhden vuoden. Jos se olisi lapsi, olisi se todennäköisesti aivan hiton rasittava tapaus. Onneksi kyseessä on kuitenkin pelkästään abstrakti jälkikasvu...

Happy birthday to you, happy birthday to you - Happy Birthday, Charlie Brown - happy birthday to you!

Ulysses III

Tajusin tänään olevani ihan helvetin vanha. Olin käymässä veljeni kanssa pelikaupassa ja kyselin uuden Wii U -konsolin hintaa. Tyttö sitten esitteli minulle kyseistä kapistusta. Kerroin, että olen aloittanut pelaamiseni aivan ihka ensimmäisellä Super Mario Bros.'lla - joten pohdin voisiko kyseisen koneen uusi laitos tarjota itselleni enää mitään uutta. Olen valehtelematta pelannut jotakin jollakin jo lähes parikymmentä vuotta.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli kertoa Nintendo DS:n pelistä The Legend of Zelda: Spirit Tracks. Mutta muutinkin sitten mieleni. Ajattelin kertoa sen sijaan pelikaupan tytöstä: Hänellä oli punaiset, epäsymmetrisesti leikatut hiukset. Ihan nätti, vaikkei varsinaisesti kaunis. Nimeään en muista, mutta ehkä se alkoi R:llä...

Ajattelin kysäistä heneltä lopuksi: "Mitä peliä neiti ajatteli pelata työpäivän päätteeksi?" Mutta en sitten lopulta kehdannutkaan. Ehkä käynkin varaamassa vain sen tulevan New Super Mario Bros. -pelin. O_o

The Legend of Zelda: Spirit Tracks (Nintendo DS)

*****

Ulysses II

Kun on tarkoituksena lähteä matkalle - eikä jaksa pakata matkalaukkuaan täyteen pelkkiä kirjoja - on matkalukemisen valintaprosessiin käytettävä hieman tavallista enemmän aikaa. Tällä kertaa kohteeksi osui Pariisi; ja romaaniksi puolestaan James Joycen Ulysses.

Jotkut saattavat tuntea kyseisen opuksen tuttavallisemmin nimellä Odysseus. Tämä on se Pentti Saarikosken aikaisempi käännös. Ulysses on puolestaan ranskaa ja tarkoittanee aivan samaa asiaa. Kääntäjänä on tosin tällä kertaa Leevi Lehto, jolta olen itsekin saanut joskus muinoin oppitunnin tahi pari. En ole lukenut armoitetun Saarikosken käännöstä, joten en voi sanoa, oliko Lehdon versiointi sellaisenaan yhtään sen huonompi tai parempi. Hyvä se oli joka tapauksessa - välillä suorastaan loistavan hyvä.

Jos sadalle ihmiselle antaisi tehtäväksi kyseisen kirjan läpikahlaamisen, niin todennäköisesti kymmenen jaksaisi lukea sen läpi. Loput 90 valehtelisivat lukeneensa sen. Itse kuulun siis vähemmistöön. Kenties lisäksi senkin vuoksi, että voisin jopa valehtelematta väittää nauttineeni kokemuksestani. En voi sentään luvata tulleeni uskoon, mutta en lainkaan kadu arvokkaiden lomapäivieni käyttämistä opuksen parissa.

Avantgarde-taiteena U ansaitsisi täydet viisi tähteä - viihteenä sille voisi hyvinkin lätkäistä surkeat kolmisen kappaletta. Mutta koska kyseessä on kuitenkin taideteos (moderni klassikko, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan), antakaamme lopulliseksi arvosanaksi siis...

James Joyce: Ulysses (suom. Leevi Lehto)

****

Ulysses (eli Liskokuninkaan kuolema)

Koska on sanottu, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa - niin aloittakaamme siis sellaisella...



Matkakassani koostui käytännöllisesti katsoen viidestätoista eurosta. Ensimmäiset kymmenen käytin kenkiin.



Seuraavat kolme euroa käytin yhteen punaiseen ruusuun, jonka laskin sitten haudalle (kuvassa).



Sekä viimeiset kaksi euroa erääseen isoon kynttilään, jonka sytytin Jumalan äidin alttarille (myös kuvassa).

lauantai 15. syyskuuta 2012

Ystäväkirja

Hei, minun nimeni on Repo. Sukunimi Kettu. Hauska tutustua!


Lempiruoka: kasvishernekeitto
Inhokkiruoka: kaalikääryleet
Mieliasia: rapsut
Inhokkiasia: turkistarhaus
Suosikkisarjakuva: Nanna 3>
Inhokkisarjakuva: Kiroileva siili (se on niin huonotapainen)
Paras kaveri (metsässä): Pesukarhu
Paras kaveri (kotona): Liskokuningas
Salainen paheeni: Nintendo 8-bittisen pelit emulaattorilla pelattuna

[Tämän jälkeen kukaan ei enää uskoa, että minulla on terveen paperit. ^_^]

Elämäni kaksitoista parasta minuuttia (osat IX & X)

Mieskunto sen kuin kasvaa kohisten. Tällä kertaa olemme päässeet käsittelemään jo kappaleita, jotka ylittävät kaikessa loogisuudessaan järjellisen sietokyvyn rajat. Tai ehkä sitten ei; kuka muuten meni ja päätti, että kappaleen pitää kestää vain ja ainoastaan kolme ja puoli minuuttia. Kukaan ei ole koskaan uskaltanut tehdä 45 minuutin kipaletta ja sitten sitä olisi vielä soitettu radiossa. Sepä vasta olisikin jotain!

Ensimmäisenä otamme käsittelyyn vanhan tutun eli Patti Smithin kappaleen Constantine's Dream. Kyseinen biisihän löytyy daamin tuoreimmalta levykäiseltä, siis Bangalta. Vaikeahan tätä on edes pitää varsinaisesti "oikeana" biisinä, sillä kyseessä on mielestäni enempi lausuttua runoutta hyvän musiikin säestyksellä. Noh, Patti on tehnyt koko uransa mitä uskomattominta työtä musiikin ja runouden yhdistelemisessä, joten kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että tämä kymmenminuuttinen (ja jopa surrealistinen) tajunnanräjäyttäjä päättää muutenkin niin hienon albumikokonaisuuden. Tokihan sitä seuraa vielä Neil Young -cover After the Gold Rush, mutta tajuatte varmaankin, mitä oikein ajan takaa...

Seuraavaksi on vuorossa vanha kunnon koukkunokka aka Bob Dylan. Jos urasi on kestänyt viitisenkymmentä vuotta ja vuorossa on kaiken kaikkiaan 35. hengentuotteesi, niin todennäköisesti yleisö odottaa aikaansaannoksiasi henkeään pidätellen - eikä niinkään ilosta vaan pelosta. Mutta pelko pois! Kyseessä on uskomaton levy, puhun tietenkin Tempestistä. Varsinkin nimikappale onnistuu sykähdyttämään allekirjoittanutta, eikä vähiten liki vartin kestonsa takia. Kipale kertoo luonnollisesti Titanicin uppoamisesta eikä Shakespearen runoiluista, kuten joku voisi hyvin kuvitella. Levyä on jopa ehditty veikkailla herran viimeiseksi, mutta miten hieno joutsenlaulu tämä sitten lopulta olisikaan...

perjantai 14. syyskuuta 2012

Päivän aforismi IX

"I've seen things you people wouldn't believe. Attack ships on fire off the shoulder of Orion. I watched C-beams glitter in the dark near the Tannhauser gate. All those moments will be lost in time... like tears in rain... Time to die."

- Blade Runner (1982) -

[Kaikki me kuolemme joskus. Sen välttely olisi sulaa hulluutta. Mutta niin kauan kuin elämää kestää siitä kannattaa nauttia. Ja luoda - tänään kirjoitin ensimmäistä kertaa kovin pitkään aikaan. Se johtui siitä, että satuin eilen katsomaan uudestaan elokuvan Mr. Nobody. Se muutti elämäni...]

Viikon viisaus XI

"My wife likes to say there are two kinds of people, those chasing pleasure and those running from pain. Maybe she's right; I don't know. What I do know is this: Pleasure helps you forget. But pain, pain forces you to hope. You tell yourself this can't last. Today could be different. Today something just might change."

- Tenderness (2009) -

[Olen 27 vuotta kamppaillut tuskani kanssa. Siitä on kieltämättä hyvä ammentaa taidetta. Mutta vasta ihan viime aikoina olen alkanut löytää sitä mielihyvästä...]

lauantai 8. syyskuuta 2012

Disintegration

Myönnän, etten aina muista edes omia opetuksiani...


Tänään vain tuli mieleeni eräs tarina ketuista. Se menee seuraavasti: Kun kettuja oli vielä tapana metsästää, niitä ajettiin takaa koiria apuna käyttäen. Kun nämä koirat olivat jahdanneet kettuja tarpeeksi, saattoivat ne päätyä lopulta veden rantaan. Tällöin osa ketuista kääntyi ympäri, ne paljastivat hampaansa ja hyökkäsivät raivokkaasti koirien kimppuun. Koirat tietenkin repivät ne kappaleiksi. Mutta osa ketuista lähtikin uimaan; kerrotaan, että tällaisia tapauksia olisi nähty jopa monien kilometrien päässä lähimmästä rannasta. Mitä tästä voimme siis oppia?

tiistai 4. syyskuuta 2012

R.I.P. Michael Clarke Duncan

"Your name is John Coffey?"

 "Yes sir boss. Like the drink, only not spelled the same."


 [Voisinkin taas vaihteeksi katsoa kyseisen elokuvan ja itkeä hieman...]

maanantai 27. elokuuta 2012

Satuin lukemaan maanantaina erästä lehteä

Siinä uutisoitiin seuraavaa:

"Kuuluisan TV-kasvon poika on kuollut yllättäen. Kasvon poika Nenä jäi viime viikonlopun aikana junan alle. Hän ohjasi autoa, jonka kyydissä oli muitakin matkustajia. Näitä olivat hänen kihlattunsa Suu, sekä kaksi Silmää (veljekset) sekä näiden lisäksi vielä siskokset Korvat. Koko Keho tuntee suurta surua tapahtuneen johdosta, joten aineenvaihduntaan on julistettu suruaika. Vain välttämättömimmät hermoradat pidetään toiminnassa liputuksen aikana."

[Olen pahoillani, jos jotakuta tämä loukkasi...]

Ihme on tapahtunut!

Pitkällisen ja piinaavan hiljaisuuden jälkeen länsimainen media on vihdoin tunnustanut allekirjoittaneen ylivoimaisen nerouden. Tätä ennen Pohjois-Korean keisarilliset sanomat on julkaissut joitakin kolumneja, mutta muuten lehdistö on suhtautunut suht penseästi Liskokuninkaaseen. Suuret rattaat ovat kuitenkin viimeinkin lähteneet liikkelle; voisin jopa väittää, että tulvavallit tulevat vielä murtumaan. Teitä on varoitettu...

Katso itse, jos et usko:

http://sylvi.fi/2012/08/sylvi-kaduilla-keskusta-maanantai-13-8/

perjantai 24. elokuuta 2012

Uljas, uusi maailma III

Kun Nikolai Gogol oli kävelemässä Moskovan katuja, huomasi hän, miten ihmiset juoksivat pää kolmantena jalkana raitioautoihin. "Senkin kurjat, senkin ruojat!" Nikolai huusi. "Ei teillä noin kova kiire voi olla. Jos te noin käyttäydytte, niin järjestelmä on jo voittanut... Senkin perkeleet! Varokaakin, jos saan teidät kiinni, niin minä syön teidät suihini."

Tämän jälkeen Gogolin koko päivä oli aivan pilalla...

Isoveli valvoo

Olipa kerran mummo. Hän oli ihan pieni mummo. Hän käveli eräänä päivänä kauppaan, sillä hänen piti ostaa suolakurkkuja. Matkalla hän näki kaksi leikkivää tyttöä. Tytöt hyppäsivät narua - siis kukaan ei varsinaisesti hyppinyt, sillä kumpainenkin piti kiinni narun päistä. Kun mummo sitten lähestyi näitä tyttöjä, muuttuivat nämä äkkiä kissoiksi. Kissat juoksivat mummon jalkoihin, jolloin tämä kompastui. Mummon hampaissaan pitelemä dynamiittipötkö räjähti, jolloin mummon hampaat lensivät taivaan tuuleen.

Lopulta mummo pääsi kömpimään ylös maasta. "Mihin minun olikaan tarkoitus olla menossa?" mummo mietti. "Ai niin, kauppaanhan tässä olinkin matkalla." Mummo jatkoi matkaansa ja tuli kaupalle. Hän kysyi myyjältä oliko hänellä hampaita myytävänä. Myyjä vastasi, ettei ollut. Sen sijaan hän myi suolakurkkuja. "No", vastasi mummo, "jos laitettaisiin sitten niitä." Kun mummo oli saanut kurkkunsa, hän sovitti niitä hampaidensa tilalle. Hyvinhän ne sopivat, joten mummo jatkoi onnellisena tietään kotiinsa.

Parin viikon päästä mummo kuitenkin kuoli, sillä hampaat (eli suolakurkut) olivat tulehtuneet sekä märkineet. Mummo haudattiin koruttomasti Pietarin hautausmaalle; arkkua kantoivat nuo kaksi kissaa, jotka olivat aikaisemmin olleet leikkiviä pikkutyttöjä. Sen pituinen se.

[Tämän takia en koskaan enää käy Venäjällä...]

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Uljas, uusi maailma II

Ei voi kuin todeta, että Aldous Huxley on jonkin sortin profeetta. Hän on ehtinyt ennustaa tulevaisuutemme - ei vain kuudensadan vuoden päähän - vaan pikemminkin alle vuosisadan. Pari korjausta kuitenkin herran visioon:

Vaikka "epäsiveellisyys" onkin vallalla ajassamme, ei se enää rajoitu vain miehen ja naisen välille. Ja miksi pitäisi? Jos kerran suurin osa naisista on hedelmättömiä - ja seksiä saa harrastaa kenen kanssa vain ikinä haluaa - niin miksi sitä ei harrastaisi myös saman sukupuolen kanssa? Eikä tarvitse pelätä turhia raskauksia...

Yhteiskunnan ulkopuolella ei voi elää; ei vaikka sattuisi olemaan intiaani. Eikä Shakespearen tuntemisesta ja siteeraamisesta ole mitään hyötyä. Jos teos olisi kirjoitettu nyt, siteeraisi Villi luultavammin Bert Brechtiä - taikka todennäköisemmin Lars von Trieriä. "Olen natsi ja se on ihan ok." Tervetuloa seuraan.

Mannerheim & Pussy Riot

Ensin Pussy Riot: Pitäähän jotakin asiaa tukea - josta ei itse tiedä yhtään mitään - mutta jota koko muu maailma hehkuttaa. Jos kerran Björk ja Patti Smith tukevat kyseistä orkesteria, niin kai sitten minunkin pitäisi...

Mutta ovatko he edes koskaan julkaisseet mitään; millaista heidän musiikkinsa on? Uutisista olen voinut kuulla muutaman sadasosasekunnin heidän hengentuotteitaan - eikä se ole saanut minua kovinkaan vakuuttuneeksi. Ehkä olisi parempi julkaista se levy ensin ja vasta sitten mennä riehumaan sinne kirkkoon. (Kahdessa vuodessa ehtii kummasti kirjoittaa uusia biisejä.)

Sitten Mannerheimiin. On se ihme, että ihmiset vetävät herneensä nenään siitä, että Marski on musta. Minusta heidän pitäisi repiä pelihousunsa sen tähden, että hän on mies. Missä on nais-Mannerheim? Olisiko jo aika hylätä vanhat sukupuoliroolit: seuraavassa elokuvassa marsalkkaa esittää lesbonainen. So say we all!

perjantai 17. elokuuta 2012

Elämäni kuusi parasta minuuttia (osat VII & VIII)

Harmi, ettei itsestäni koskaan tullut esiintyvää taiteilijaa. Tuntuu kuin olisin menettänyt jotakin; musiikki on nimittäin niin suuri osa elämääni, etten voisi kuvitellakaan eläväni ilman sitä. Tosin voi olla, että siinä tapauksessa en voisi kuluttaa sitä näin runsaasti...

Ensimmäinen biisi on Daft Punkin Around the World. Ehkä kyseisen bändin ensimmäisiä kappaleita, jotka ovat oikeasti saaneet jalkani vipattamaan - suoranainen klassikko. En muuten niin hirveästi perusta Homework-albumista, mutta tämä kyseinen kipale (ja ehkä lisäksi Da Funk) ovat mukavia poikkeuksia muuten tasapaksusta massasta. Mikä onni, etteivät "typerät hyypiöt" jatkaneet ekan levynsä musiikillista linjaa, sillä siinä tapauksessa he olisivat voineet hyvinkin kuulostaa Justicelta. Kenties he olisivat jopa ryhtyneet kasvattamaan viiksiä, yök!

Toiseksi biisiksi voisin valita Bob Dylanin Hurricanen. Edellisellä kerrallahan käsittelin jo Changing on the Guardsin, mutta tosin Patti Smithin versiona siitä. En muista, että kukaan olisi kyseisestä kappaleesta coveria vielä mennyt levyttämään. Ja hyvä niin, sen verran tiukkaa settiä alkuperäinen raita nimittäin on. Kukapa ei tuntisi kipaleen taustalla olevia tapahtumia, joten turha niitä on tässä alkaa kertaamaan. Hurricane on ehkä Bobbyn eniten "country" kappale (jos ei oteta lukuun imelää Lay, Lady, Laytä). Keep on rolling, Robert!

Uljas, uusi maailma

Tuntuu vahvasti siltä, että ihmiset ovat nykyisin aina vain apaattisempia ja apaattisempia. Ymmärrän tämän kyllä oikein hyvin. Sillä jos nimittäin minäkin viettäisin seuraavanlaista elämää: Nukut kahdeksan tuntia. Olet töissä toiset kahdeksan tuntia. Ja viimeisen kolmanneksen vuorokaudesta vietät somassa - niin ketä ei muka tällainen elämä rupeaisi ahdistamaan.

Mutta kun nykyään nukun puolet elämästäni ja toisen puolen yritän luoda, niin ei sekään helppoa ole. Vielä kun ei ole minkäänlaista varmuutta, että siitä koskaan tulisi yhtikäs mitään. Ajattelu on sitä paitsi raskasta puuhaa - kokeiltaa itse! Enkä ole yhteiskunnalle edes kovinkaan arvokas, kun en kerran mitään tuotakaan, kulutanpahan vain. Mutta jos ihminen ei uskalla unelmoida, toivoa - ei hän ole mielestäni lainkaan ihminen...

maanantai 13. elokuuta 2012

Dionysos-kompleksi

Yritän nyt edellä esitetyn perusteella selvittää, miksi eilinen Björkin esiintyminen Flow'ssa oli kerrassaan kehno. Voisi jopa väittää, että se ei ollut konsertti ollenkaan...

I. Keikka ei voi aiheuttaa kipua. Konserttitilanne on mahdoton, jos se aiheuttaa kuulijassa/kokijassa joko henkistä taikka fyysistä kipua. Tämä on sula mahdottomuus.

II. Levyltä kuultu musiikki taas hyvinkin voi aiheuttaa suurtakin kipua. Tästä käy hyvänä esimerkkinä Lou Reedin Metal Machine Music - joka saa aikaan voimakasta ärsytystä.

III. Näytelmä ei voi koskaan aiheuttaa kivuntuntemuksia. Tämä on täysin mahdotonta, vaikka kyseessä olisikin Brecht tai Beckett. Siinäkin tapauksessa katsojan on pakko onnistua nauttimaan esityksestä.

IV. Tästä huolimatta elokuva voi ja saa aiheuttaa kivuntuntemusta. Tässä ei ole mitään väärää - se on jopa joissain tapauksissa ihan suositeltavaa. Esimerkkeinä Hanekenin sekä von Trierin elokuvat.

Sokrateen asianajaja

Hyvät filosofitoverit!

Ajattelin näin aluksi selventää tieteellisen ajattelun neljää peruslähtökohtaa. Maailmaahan - kuten sen hyvin tiedämme - voi kuvata neljällä perin yksinkertaisella ajatusrakennelmalla:

I. Jos sanomme, että hauki on eläin - koska hauki on kala. Voimme huomata, että tämä pitää paikkansa.

II. Voimme myös sanoa, että hauki on eläin - koska hauki ei ole kasvi. Myös tämä on kovin totta.

III. Mutta voimme myös sanoa, että hauki on eläin - koska se ei ole lintu. Juuri niin, hauki on eläin, koska se ei ole esimerkiksi lokki.

IV. Ja neljänneksi voimme sanoa, että hauki on eläin - koska se nyt vain yksinkertaisesti on eläin. Tällä voittaa kaikki filosofiset väittelyt; mutta suosittelen turvautumaan tähän vain äärimmäisessä hädässä...

lauantai 11. elokuuta 2012

Pornography

"It doesn't matter if we all die"

"I must fight this sickness, find a cure"

- The Cure -

Björk & Flow

Radiossa sanottiin kuulemma eilen, että Björk olisi perunut huomisen keikkansa Helsingin Flow-festivaaleilla. Tämä on kuitenkin pelkkä ankka - todellisuudessa juttuhan meni seuraavasti:

Hannu-Pekka Björkman oli syönyt liikaa, menettänyt tajuntansa ja unohtanut maksaa ravintolalaskunsa. Irina Björklund taas oli hukannut sahansa jonnekin, joten hän ei voinut soittaa jo ennalta sovittuja keikkoja.

[Kuka näitä juttuja oikein levittelee... O_o]

lauantai 4. elokuuta 2012

Myrskyvaroitus

Kuulin vasta eilen, että sekä Tori Amokselta että Bob Dylanilta on tulossa uudet albumit. Kumpikin on niitä ihka ensimmäisiä, suuria suosikkejani, joten pitäähän tämä ilouutinen jotenkin noteerata.

Torin albumi pitää sisällään hänen vanhoja hittejään (tai harvinaisuuksiaan), joita daami on vain päättänyt levyttää uusiksi. Kuulostaapa tutulta - köh, köh - Kate Bush. Mutta on jutussa sentään jokin jippo: Rouva Amos ei nimittäin ole tyytynyt vain rahastamaan vanhoilla kappaleillaan, vaan hän on myös antanut sovittaa ne uusiksi. Nyt nimittäin luvassa pitäisi olla huomattavasti "klassisempaa" sekä jousipainottaisempaa kamaa kuin aiemmin. Night of Hunters - here I come!

Toinen levyuutinen on tietenkin rock & rollin grand old maniltä eli Robert Zimmermanilta. Herra on iältään jo reilut seitsemänkymmentä (ja musiikkia hän on tehnyt jo viitisenkymmentä vuotta). Levy taitaakin olla Bobbyn 35. tuotos. Jostain luin, että levy pitäisi sisällään "latinovaikutteita", mutta toivon totisesti, että kyseessä on pelkkä uutisankka. Levyltä kuitenkin löytyvät biisit Titanicista sekä John Lennonista. Levyn nimi myös tuo epäilyttävästi mieleen itsensä William Shakespearen.

Tori Amos: Gold Dust

Bob Dylan: Tempest

Kantelettaret

On se kummallista: Saatat pitää jotakin levyä mestariteoksena, mutta parin kuukauden päästä huomaatkin, ettet ole soittanut sitä ensi-innostuksen jälkeen kertaakaan. Toista albumia saatat suorastaan inhota alussa, mutta lopulta soitatkin sitä taukoamatta.

Jälkimmäisestä käy hyvin esimerkkinä PMMP:n Rakkaudesta. Kun laitoin sen ensimmäisen kerran levysoittimeeni, huomasin puolivälissä näppäileväni äitini puhelinnumeroa kännykkääni. Nyt joka kerta, kun jokin levyn biiseistä soi iPodissani, en voi olla tuntematta suurta sykähdystä sielussani.

Erityisesti Rakkaalleni-kappale onnistuu koskettamaan minua joka ikinen kerta, kun vain kuulen sen. Pidän myös suuresti Korkeasaaren sanoituksista; Kela-rahan saapuminen on myös allekirjoittaneelle aina suuri ilon aihe. Harvinaisen vaikea minun on kuitenkin lämmetä Jeesus ei tule oletko valmis -kipaleelle, vaikka se saattaakin olla levyn poliittisinta antia.

Etukäteen parjattu sekä hehkutettu Heliumpallo muodostuu myös hyväksi perussinkuksi. Ei ehkä se levyn suurin hitti, mutta ei pahin pohjanoteerauskaan. Se, että levykäinen loppuu kappaleeseen nimeltään Toivo, on ainakin itselleni henkilökohtaisesti merkittävä alaviite. Levyä tuntuu hallitsevan ylitsevuotava positiivisuus, mikä ei tietenkään ole yhtään huonompi juttu...

PMMP: Rakkaudesta

*****

torstai 2. elokuuta 2012

Stieg Larsson & Millennium

Satuin eräänä päivänä lähikirjastossa vaellellessani tarttumaan Stieg Larssonista kirjoitettuun elämäkertaan. Noh, se oli ehkä maailman toisiksi huonoiten sekä kirjoitettu, kustannettu että suomennettu teos, joten en voi suositella sitä oikein yhtään kenellekään. Jos haluat lukea enemmän kyseisestä herrasta, suosittelen rehellisesti tutustumaan hänen avovaimonsa tekeleeseen.

Mutta oli siitä sentään jotakin hyötyä. Tajusin nimittäin, miten vaarallista fasismi (yhä) on maailmalle - mutta en minä siitä teille halunnut kertoa. Halusin nimittäin puhua tällä kertaa Stiegistä itsestään.

Mies, joka omisti koko elämänsä natsismin vastaiselle työlle, kuoli vain viisikymppisenä sydänkohtaukseen. Se siitä. Häneltä sattui jäämään jäljelle kolme käsikirjoitusta, joista kumma kyllä tulisi yksi maailman myydyimmistä romaanisarjoista. Itse hän kuuli viimeiseksi vain sen, että hänen teoksensa ylipäätään edes kustannettaisiin. Ei siis sitä, että niitä myytäisiin miljoonittain ympäri maapalloa, niistä tehtäisiin kolme ruotsalaista elokuvaversiota - ja amerikkalainenkin trilogia on parhaillaan tekeillä.

Mitä sitten: Perinnöksi häneltä jäi kasapäin provisioita, joista loppupeleissä kinastelevat hänen isänsä, veljensä sekä avovaimonsa. Varsinainen karhunpalvelus. Natsismikin elää edelleen ja voi hyvin - jälkimmäinen on oma villi arvaukseni. Joten mitä Stieg Larsson oikeastaan hyötyi. Hänen jälkeensä markkinat ovat täyttyneet aivan luokattomasta pohjoismaisesta dekkariviihteestä; kirjoista/leffoista, jotka onnistuvat olemaan aina toinen toistaan kehnompia.

Joten Stieg Larsson epäonnistui. Hän ei lopulta onnistunutkaan muuttamaan maailmaa. Vai kuinka?

"Matkalla"

Aloitin päiväni lukemalla hieman Batmanin seikkailuista sekä myös James Joycea. Join lisäksi kupillisen mustaherukkateetä. Sen jälkeen puin vaatteet päälleni, kampasin tukkani ja pakkasin tyhjät pullot muovikassiin.

Nousin ratikkaan ja kävin palauttamassa pullot läheiseen halpamyymälään. Sain niistä yhteensä 2,20 euroa, millä sain ostettua kaksi croissanttia - yhden tavallisen ja toisen täytetyn - sekä vielä kaksi tölkillistä light-limua.

Asetuin aterioimaan tyhjälle puistonpenkille. Katsahdin vasemmalle puolelleni, jolloin minua katsoi vanha mies. Hän joi olutta, söi lihapiirakkaa sekä poltti tupakkaa. Itse haukkasin leivonnaisestani palan ja hörppäsin colaa palanpainikkeeksi.

Olen 27 vuotta vanha. Olen 77 vuotta nuori. Ja kaikki me olemme lopultakin vain... matkalla.

Matkalla (2012)

****

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kuukauden komedia IV

Ensimmäinen on minulta itseltäni:

Kiinan kommunistisen puolueen puheenjohtaja kävi tapaamassa Dalai-lamaa. Kun hän palasi vierailultaan, hänen puoluetoverinsa kysäisi: "Millainen hän oli?" "Noh", mies vastasi, "olihan se aika lama..."

Seuraava taas veljeltäni:

Vanha pohjoiskorealainen sananlasku: Ensimmäisenä päivänä Kim Jong-il loi Jumalan. Itsensä.

Avoin kirje James Holmesille

Arvoisa Herra Holmes,

Te olette idiootti! Miksi teidän piti mennä ampumaan Yön ritarin paluu -elokuvan ensi-illassa? Teiltä jäi aivan loistava filmi näkemättä. Kyseinen leffa oli jopa edeltäjäänsä Yön ritaria parempi. Tom Hardy oli vielä astetta vakuuttavampi kuin Heath Ledger Jokerina. Tämä sai suorituksestaan postuumin Oscarin, mutta mielestäni vastaava kuuluisi myös Christian Balelle - tai kenties itse Banelle. Ehkäpä sen saakin Christopher Nolan hienosta urakastaan...

Luuletteko tosiaankin, että siellä, missä ikinä olettekaan, näytetään Batman-elokuvia. Ehei, uskon, että korkeintaan Ihmemaa Ozia. Kenties teille pitäisi näyttää Kuin surmaisi satakielen taikka sitten Yksi lensi yli käenpesän.

James Holmes, vanha minä olisi voinut katsoa teitä ylöspäin. Nyt minä suoraan sanottuna hieman jopa säälin teitä. Luulitte muuttavanne maailmaa; ja sen te teittekin - mutta vain ja ainoastaan huonompaan suuntaan. Te ette ole mikään Rorschach! Hänkään ei onnistunut tehtävässään, vaikka hänellä sentään oli jalommat tarkoitusperät kuin teillä.

Minä ihailen Banea. Hän sentään yritti, vaikka epäonnistuikin. Mutta miksi maailman muuttamiseen tarvitaan aseita, verta sekä kuolemia. Siihenhän riittää vain yksi hyvä kirja, musiikki tai elokuva. Niin sen ainakin pitäisi olla. Siihen riittää Yön ritari.

Yön ritarin paluu (2012)

******

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kulttuurieroista.com osa II

Olin päiväristeilyllä äitini sekä veljeni kanssa. Matkamme suuntautui - yllätys, yllätys - Tallinnaan. Satamasta jatkoimme suoraan super-Alkoon, minkä jälkeen en muistakaan ennen tätä blogitekstiä paljon muuta... Bazinga!

Oikeasti en ottanut kupillistakaan, mikä tuntuu siinä mielessä omituiselta, että konttasin kotiovelleni. Ehkäpä Viron juomavedessä oli sitten jotakin?

Tallinnan vanha kaupunki oli harvinaisen kaunis; enkä voi edelleenkään uskoa sitä, että virolaiset tytöt vaikuttavat pääsääntöisesti olevan suomalaisten naisten kauniimpia pikkuserkkuja. Satuimme käymään syömässä eräässä intialaisessa ravintolassa: Kulinaristinen elämys oli suorastaan taivaallinen - ruoka oli erinomaista ja palvelu kerrassaan ensiluokkaista. Eikä siihen hintaan meinaa Helsingissä saada kebabia tai falafelia kummempaa.

Ja koska elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, niin pitihän meidän tutustua myös siihen toiseen puoleen Virosta. Lyhennän kertomukseni yhteen yksityiskohtaan:

Kun olimme eräässä piraatti/halpamarketissa, niin noin 12-vuotias poika kysyi myyjämummolta, "mitä tämä maksaa?" Käsissään hän piteli aivan aidon näköistä natsien hihamerkkiä. "Kaksi euroa", mummeli vastasi. Sen jälkeen en vain voinut olla nauramatta!

Entisen feissarin päiväkirja V

Irtisanoin tänään kaikki kuukausilahjoitukseni erinäisille hyväntekeväisyysjärjestöille. Se vain tuntui oikealta ratkaisulta; seuraavaksi eroan todennäköisesti kirkosta - sitten lopulta Suomen valtiosta...

Tiedättekö, miksi arvostan Kurt Vonnegutin pasifismia enemmän kuin keskiverto ituhipin. Hän on oikeasti katsonut sotaa ja kuolemaa silmästä silmään. Jos et ole ikinä ollut sodassa, niin miten hitossa voisit sitä muka vastustaa. Miten pasifisti voi harjoittaa pasifismiaan rauhan aikana - kertokaa se minulle, niin teen sen!

Koska olen itse ollut mukana ihmisiä "huijaamassa" ja kannan siitä huonoa omaatuntoa, avaudun nyt teille: Feissaus on eräitä suurimmista huijauksista, mitä maailmassa on. Perustan väitteeni yhteen ainoaan todistusaineistoon - rahaan. Raha pyörittää maailmaa; kenellä on eniten rahaa, saa eniten valtaa. Ja mitä sinun pitää tehdä saadaksesi sitä lisää? Vastaus: valehdella.

Valehtelu on väärin, senhän tietävät lapset - mutta meiltä aikuisilta se saattaa aina silloin tällöin unohtua. Valitettavasti.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

"Tragedia"

Kaksi elokuvaa, jotka ainakin allekirjoittaneessa aiheuttavat pelkoa sekä sääliä:

http://www.youtube.com/watch?v=g8evyE9TuYk

http://www.youtube.com/watch?v=r-EZC5zn2Fk

(Aristoteles oli siis oikeassa.)

The End Is Nigh


[Tämä ei voi olla pelkästään sattumaa...]

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Ohi on!

Vihdoinkin! Sain elämäni ensimmäisen - suuremman mittaluokan - sarjakuvakäsikirjoituksen valmiiksi. Eikä siihen mennytkään kuin noin puolisen vuotta. Tätä on hyvä juhlia elokuussa Björkin sekä Lady Gagan keikoilla. Eli siis 282 käsikirjoituksliuskaa myöhemmin...


Huomenna aloitan sitten jatko-osan kirjoittamisen. (Eikä tämä ollut mikään vitsi.)

Magneettimiehen kuolema

Kävin eilen pienellä pyhiinvaellusmatkalla. Se suuntautui Helsingistä Myrskylään ja sieltä sitten takaisin Porvoon kautta. Jälkimmäisessä kävimme syömässä veljen ja äidin kanssa hyvät kasvishampparit sekä jäätelöt. Kävin katsomassa kyseisen henkilön hautaa:


Seuraavaksi aion suunnata Pariisiin, jossa itselläni olisi vakaana tarkoituksena käydä vierailulla Mr. Mojo Risin'in haudalla. Tarinamme siis jatkunee otsikolla "Liskokuninkaan kuolema". Sitä odotellessa... (Kuvan ruusu on muuten minulta.)

perjantai 20. heinäkuuta 2012

100th Anniversary

"Ainakin 12 kuollut ammuskelussa Batman-elokuvan ensi-illassa Coloradossa."


[Miksi hurraamme pahiksille valkokankaalla, mutta buuaamme heille tosielämässä?]

Liskokuninkaan runousoppi

Sain luettua lomamatkallani Aristoteleen runousopin - joten aika ei siis mennyt pelkästään riippumatossa loikoiluun. En tosin lukenut itse Runouoppia, vaan Teoksen juuri äskettäin julkaiseman kyseisen opuksen selitysteoksen. Piti se sisällään toki myös alkuperäistekstin, mutta pääasia oli silti kirjoituksen tulkinnassa.

"Näin ollen runoutta voivat luoda kahdentyyppiset ihmiset: luontaisesti lahjakkaat tai eräällä tavallla hullut; näistä luontaisesti lahjakkaat ovat eläytyjiä ja 'hullut' ikään kuin astuvat itsestään ulos."

(Kursiivit ovat omiani.) Pystyn allekirjoittamaan tämän täydellisesti. Lukeudun mielelläni jälkimmäiseen ryhmään. Kerron salaisuuden: Taidetta voi - ja paino sanalla voi - tehdä vain yhdestä ainoasta syystä; ja se on ars gratia artis. Taidetta taiteen vuoksi - eikä minkään muun.

Jos kirjoittaisin oman runousoppini, sen nimi olisi todennäköisesti "Mitäh, aiotko todellakin kirjailijaksi?" Sivujärjestys menisi sitten seuraavanlaisesti:

1. sivu: Jos aiot ruveta kirjailijaksi, kehotan sinua ystävällisesti unohtamaan koko ajatuksen. Neuvon sen sijaan sinua menemään parturiin, kertausharjoituksiin tahi kutsuntoihin sekä sen jälkeen etsimään oikeita töitä.

2. sivu: Vaihtoehtoisesti voit harkita perheen perustamista.

Sivut 3-149 tyhjiä.

150. sivu: Jos todella haluat kirjoittaa, sinun pitää tahtoa sitä enemmän kuin haluat mitään muuta koko maailmassa. Sinun pitää rakastaa sitä täydestä sydämestäsi sekä omistautua asialla koko sielusi voimasta. Sitten vain ryhdyt kirjoittamaan. Onnea!

151. sivu: Eikä Kelassa käynti ole yhtään pahitteeksi...

"Lähden kotiseudulle Pohjois-Karjalaan"

Kun on kerran kesäloma, niin sitä välttämättä yrittää välttää turhaa bloggausta (sekä mailien ylenpalttista lukemista). Siksi olenkin panostanut ennen kaikkea laatuun kuin varsinaisesti pelkkään määrään. Syksyllä on taas aikaa kirjoitella.

Lomani kulki Helsingistä Kotkan sekä Joutsan kautta Juukaan, joten olin ihka ensimmäistä kertaa Karjalassa. Sieltä palasin sitten Joutsan kautta Kotkaan, mistä lopulta kuljen takaisin kotiin. Yhteensä matkaan siis kului noin parisen viikkoa.

"Mies, joka on katsonut elämää suoraan silmästä silmään, ei pelkää enää yhtikäs mitään." Tämä tuli mieleeni kuluneista kahdesta viikosta. Kun on nähnyt sukulaisiaan neljässä alenevassa polvessa - joka pitää sisällään kahdeksankymmentä ikävuotta - saa jo aika hyvän käsityksen ihmiselämästä. Erityisesti mieleeni jäivät oma isoenoni sekä serkkuni taaperoikäinen.

Jumalalla pitää todellakin olla aika kiero huumorintaju, kun hän kerran on luonut elämän alusta ja lopusta niin samankaltaisia. Sekä elon aamunkoissa että illansuussa olet nimittäin mistään mitään tietämätön, lattialla konttaava, äitiä huutava sekä kuolaava olento, joka on olemassa vain häntä ympäröivien ihmisten hyväntahtoisuuden vuoksi.

Loppujen lopuksi me kaikki synnymme ja kuolemme yksin, alasti lattialla maaten ja pimeyteen huutaen. Mieltäni lämmittää ainoastaan tieto siitä, että kuolemaa seuraa aina kuitenkin syntymä, pimeyttä valo sekä hautaa kohtu...

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Odysseia III

Seikkailu jatkuu ja trilogia on pakko saada täydeksi: Tällä kertaa Liskokuningas osallistui elämänsä ensimmäistä kertaa - uskokaa tai älkää - Helsinki Pride -marssille. Itse kun olen tällainen "heteroherkku", en ole aikaisemmin oikeastaan yksin uskaltanut sinne mennä. Nyt kuitenkin eräät hyvät lesboslaiset ystäväni kutsuivat minut mukaan, joten olihan sitä pakko lähteä - mukaan otin silti turvakseni erään toisenkin "streitin".

Jos olisin homo, olisin luultavimmin enempi "nalle" kuin mitään muuta. Mutta luojani, mikset tehnyt minusta lesbonaista? Flaksini olisi nimittäin ollut niin paljon suurempi kuin keskiverto hetskumestoissa; kyseiset naiset kävivät vähän väliä kehumassa luonnonkiharoita hiuksiani. Mutta koska elämä ei ole ikinä pelkkää "euphoriaa", sattui mukaan myös muutama lievä vastoinkäyminen.

Läheisessä homokuppilassa oli nimittäin sen verran pelottavia "lepakoita", että tällaista "batmaniäkin" hieman hirvitti. (Minulle muuten kerrottiin, että lepakko ei ole haukkumasana, joten käytänkin sitä nyt tavanomaisesta poiketen.) Kyseiset naiset olivat nimittäin sen verran tuhdissa humalatilassa - sekä pakattuna tuntuvalla määrällä testosteronia - että pelkäsin homman menevän nyrkkihommiksi. Naistahan ei koskaan saa lyödä, mutta ei häneltä ole kiva ottaa turpiinsakaan...

Muuten ilta sekä koko päivä oli varsin "gay". En voi uskoa, minkälaisesta ilonpidosta olenkaan jäänyt paitsi. Ensi vuonna tavataan taas kulkueessa - ja jättäkää ihmiset nyt ihmeessä ne kananmunat kotiin!

Odysseia II

Toinen suurempi seikkailuni tapahtui viime Gardyn Partyllä (eivätkö nämä olleetkin ihka ensimmäiset sellaiset), jolla olin katsastamassa vanhaa suosikkiani Kentiä. Kun on nähnyt jonkin bändin ruhtinaalliset kolme kertaa aiemmin, ei voi oikein odottaa mitään muuta kuin...

Aivan täydellistä keikkakokemusta! Tanssin nimittäin kuin heikkopäinen - vastaavaa olen nähnyt vain ja ainoastaan joissakin "sienibileissä". Joissa suurimmalla osalla kävijöistä luulisi siis olevan suht vahva huumausainepitoisuus veressään. Mutta kun tällainen streittari antaa lopulta mennä, niin vain taivas on rajana; vai pitäisikö tässä vaiheessa sanoa jopa "avaruus"?

Keikan aloitti joku bändi, joka soitti jotakin musiikkia, josta jotkut kai pitivät, mutta minä en. Seuraavaksi oli vuorossa Ruotsin Chisu Laleh, joka vaikkei ollutkaan ehkä juuri omaa genreäni, onnistui lavapreesensillään sulattamaan lähes kaikkien festarivieraiden sydämet. Ennen pääaktia oli vielä luvassa Pariisin kevättä. Yhtye selvästi unetti vieressäni heiluneita suomenruotsalaisia pissiksiä, mutta itse olin suorastaan mahtavissa fiiliksissä.

Arthur Tunes oli lavalla kuin varsinainen "liskokuningas", jollaisena en ollut osannut häntä koskaan pitää. Jo pelkästään tämä olisi ollut näkemisen arvoista, mutta kun lavan valtasi Ruotsin suurin rock-bändi, ei iloa pidätellyt yhtikäs mikään. Konsertin lopuksi sain jopa Jocke Bergin plektran - hyvinhän tuo veti, vaikka olikin Arttu Tuunelan mukaan ollut "sammuneena" jo heidän settinsä aikoihin...

Kent @ Garden Party

*****

Odysseia (eli juhannuksen harharetket)

Viime kirjautumisestani on jo sen verran kauan, että pahin mahdollinen on nyt tapahtunut. Pohjois-Koreasta on viimeinkin tullut demokratia! Kuningas on kuollut - eläköön siis uusi kuninga$...

Mutta nyt ajattelin kertoa teille hieman viime juhannuksestani: Jostain kumman syystä päädyin viettämään sitä paikkaan, jossa Pentti Saarikoski on viimeistellyt (tai ainakin kirjoittanut esipuheen) Homeroksen Odysseia-suomennokseensa. Enkä nyt puhu siitä Odysseuksesta - kyllä jokaisen teistä pitäisi erottaa nämä kaksi. Noh, kuitenkin jossakin Siuntiossa päin sitä tuli viikonloppu seikkailtua.

Matkaan kuului harharetkiä (mitäs muutakaan), miespuolisia seireeneitä neon-värisissä uimahousuissaan sekä kaksisilmäisiä kyklooppeja. Viimeksi mainituilla oli ainakin hurjia koiria lemmikkeinään. Kun kävimme katsastamassa verkkoja, allekirjoittanut kirkui kuin neitsyt hääyönään; sen verran kalat minulle kuiskuttelivat. Lopulta muutama hyvin tähdätty isku muutti ne eläimistä ruoaksi - minä voin pahoin pelkästään perkausta katsoessani.

Selvittiinhän siitä sentään hengissä. Sehän tässä olikin tärkeintä.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Elämäni kolme parasta minuuttia (osat V & VI)

Tällä kertaa tulee kenties hieman kummallinen rinnastus, kun puhutaan musiikista. Aion nimittäin esitellä pari kappaletta, joilla ei luulisi olevan mitään yhteistä, mutta jotka itselläni ainakin toimivat saumattomasti yhteen. Huomasin sen eilisiltana suurinpiirtein puoli kahden aikaan aamuyöstä, kun toistin ja toistin kyseisiä biisejä - oli minulla sentään kuulokkeet!

Jostain kumman syystä PMMP:n Joutsenista on tullut itselleni eräänlainen "anti-masennus anthem" - ja vielä perin kesäinen sellainen. En tiedä, miksi juuri nyt tämä kipale niin koskettaa itseäni. Siinä kun lauletaan lumesta, roudasta sekä jäätyvistä joutsenista, joita ei luulisi ainakaan ihan heti näkevänsä ikkunasta katsoessaan. Ehkä se on se sisäinen maailma, joka on jäässä; ja joka nyt vihdoin kesän tultua sulaa. En tiedä, hieno biisi kylläkin: kenties parasta suomipoppia, jota on maassamme koskaan tehty.

Toinen tuskin tulee kenellekään blogia aiemmin seuranneelle yllätyksenä. Kyseessä on tietenkin ah, niin ihanan Loreenin Euphoria. En vain pääse yli siitä, että rakastan tätä biisiä. Kyllä, kuulitte oikein, olen rakastunut tähän kappaleeseen! Sekunnilleen kolmeen minuuttiin on tiivistettynä kaikki se kauneus, jota ympärilläni nykyään on. Sanat kaiketi kertovat rakastumisesta johonkin henkilöön, mutta mielestäni se voisi aivan yhtä hyvin käsitellä myös rakastumista elämään. "Hei hei, mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä..."

Kuinka tulla suureksi runoilijaksi?

Minulta on monesti kyselty seuraavaa: "Lizard King, kun sinä kerran olet suuri runoilija, niin voisitko mitenkään valaista meille erästä asiaa - miten tulla suureksi runoilijaksi?" Noh, olen perso imartelulle... Kerääntykää ympärilleni lapset, niin avaan sanaisen arkkuni.

Runoilijaksi tullaan noudattamalla seuraavia kolmea ohjetta:

I. Älä juo viinaa.

Tätä ohjetta voi olla vaikea noudattaa, tiedän sen kyllä. Varsinkin näin juhannuksen lähestyessä, se voi monesta tuntua liki mahdottomalta. Mutta jos sinun on pakko juoda, niin polta mieluummin vaikka sikareita.

II. Älä syö lihaa.

Tätä voi monen ihmisen olla vielä edellistä vaikeampi totella. Mutta lupaan, se kannattaa kyllä pitemmän päälle. Huomaat eron jo parissa kuukaudessa.

III. Älä harrasta seksiä.

"Mitä helvettiä! Enkö saa tehdä yhtikäs mitään kivaa?" Vastaus on: et! Sinähän halusit tulla suureksi runoilijaksi - luulitko tosiaankin, että se tulisi ilmaiseksi? Kuka muka sanoi, että elämisen pitäisi olla mukavaa...

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Steve McQueen & Rocco Siffredi

Satuin katsomaan eräänä päivänä kaksi elokuvaa. Toinen oli ylistetty taidepätkä nimeltään Shame ja toinen taas hieman hämäräperäisempi tapaus. Hämmästyin kuvien yhdenkaltaisuutta. Siinä missä Shame vaikutti itsestäni silkalta pornolta (ainakin taidesellaiselta), jälkimmäinen puolestaan toi mieleeni jonkinlaisen avantgarde-pläjäyksen. Seuraavassa lyhyt synopsis kummankin elokuvan tarinasta.

Ensiksi Rocco:

Elokuva kertoo noin kolmevitosesta, valkoisen keskiluokan edustajasta. Tämä mies on muuten täysin normaali, mutta hänellä on suuri salaisuus: seksiriippuvuus. Hänen päivänsä kuluvat pornoa katsellen sekä alituiseen masturboiden. Päivisin hän istuu ankeassa toimistossa, iltaisin taas käy huorissa (mitä nyt lenkkeilyltä kerkiää). Hänen on mahdoton saada erektiota "normaalissa" seksissä - hän pitää parempana seksiä takaapäin huoneen kokoisten ikkunoiden edessä.

Sitten siihen Shameen:

Elokuva kertoo noin kolmevitosesta, valkoisen keskiluokan edustajasta. Mies on täysi perverssi. Hän saa suurinta tyydytystä siitä, että tuottaa naisille jatkuvaa kipua. Hän ei pysty enää "normaaliin" seksiin. Hänen on pakko saada sitä jatkuvasti. Hän muuttaa erääseen hotelliin Pariisissa, jonne tulee myös hänen naisystävänsä. Siellä he antautuvat kaikenlaisten sairaiden perversioiden valtaan. Perversioiden, jotka vievät heidät lopulta jopa hautausmaalle asti.

Shame (2011)
*****

Rocco (?)
*

Lumikki ja metsästäjä (sekä muutama kääpiö)

Harvoin näkee niin hyviä genre-elokuvia kuin tämä uusin Lumikki. Kummalliseksi asian tekee erityisesti se, että se on jo toinen aihetta käsitellyt leffa tänä vuonna. Ensimmäinen "Kerro, kerro kuvastin" vaikutti kieltämättä sen verran bimbolta - Julia Roberts, yök! - etten vaivautunut sitä käymään edes katsomassa. Mutta tämä jälkimmäinen "Lumikki ja metsästäjä" tuntui huomattavasti mielenkiintoisemmalta.

Jos kerran Tolkienin "Taru sormusten herrasta" on vaikuttanut kokonaisen yhden kirjallisuuden lajityypin syntyyn; niin voidaan liioittelematta väittää, että Peter Jacksonin "Lord of the Ringsit" ovat myös osaltaan luoneet kokonaan uuden genren. Nimittäin vakavasti otettavan fantasiaelokuvan. Kun fantsu ei olekaan enää pelkkää esiteini-ikäisten huttua, vaan myös kunnollista draamaa sekä lisäksi (nyt tulee ruma sana) taidetta.

Voi tosin olla, että olen vähän jäävi, sillä kävin kyseisen filmin katsomassa erään lumikin kanssa, joten sekin saattoi vaikuttaa osaltaan omaan elokuvaelämykseeni. Mutta harvoin sitä silti pääsee seuraamaan näinkin jännää, kaunista sekä koskettavaa pätkää. Hyvä niin.

Lumikki ja metsästäjä (2012)

*****

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Päivän aforismi VIII

Tiedätkö muuten, missä auringonkukat kasvavat parhaiten?

"Kyllä", vastasi Vincent van Gogh, "paskassa".

[Tiedättekö muuten, mikä auttaa masennukseen: PMMP:n "Joutsenten" soittaminen repeatilla klo 22.45.]

Viikon viisaus X

"The world is full of diamonds
go out and find 'em
but don't blame your daughter"


- The Cardigans -

[Don't blame your father, brother, mother, sister...]

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Banga!

En näköjään pysty olemaan päivittämättä blogiani. Noh, parempaa ajanvietettä tämä on silti kuin pornon katsominen tahi nettideittailu. Voisi siis olla paljon, paljon huonomminkin...

Sain tuossa jokin aika sitten käsiini Patti Smithin uusimman levykokonaisuuden. Kyseisen albumin ilmestyminen meinasi käytännössä mennä itseltäni täysin ohi: satuin vain huomaamaan eräästä musajulkaisusta, että "Patti Smithiltähän on tulossa uusi levy - mitä hittoa!"

Ja kun lopulta sain tämän platan haltuuni, en voinut olla uskomatta silmiäni - vai pitäisikö tässä tapauksessa puhua korvista. Levy on nimittäin uskomaton! Daami on jotakin kuusissakymmenissä ja vieläkin häneltä irtoaa kuin parhaina nuoruuden päivinään. Jotkut ne vain eivät suostu vanhenemaan. Levynsä kannessa Smith näyttää aivan vanhalta Dylanilta; albumia kuunnellessa en voi olla miettimättä, että jos Jim Morrison olisi vielä elossa, niin The Doors voisi kuulostaa hieman tältä.

Voisin ihan vain piruuttani täräyttää täydet viisi tähteä pelkästään musiikillisista ansioista. Kirjaahan ei saa niin sanotusti arvioida kansien perusteella. Mutta kun tämä levykäinen on pakattu niin kauniisti - se on sidottu kovakantisen kirjan muotoon. Eikä tämä kirja ole mikään pelkkä tusinatuote (joita on esim. Kentiltä joskus tullut markkinoille), vaan oikeasti mielenkiintoinen laitos lukuisine polaroideineen sekä lauluteksteineen. Tämä vielä entisestään onnistuu vahvistamaan mielikuvaa tästä naisesta runoilijana sekä "oikeana" taiteilijana.

Banga (levy+kirja)
 
*****

M niin kuin Maldoror

Kerran, eräänä päivänä istuin raitiovaunupysäkillä. Viereeni istahti mustiinpukeutunut mies. Hän poltti sikareitaan. Hän tervehti minua, minä tervehdin totta kai takaisin. Kumpikaan ei sanonut sen jälkeen sanaakaan. Hän puhui. En ymmärtänyt häntä. Hän poltti taas sikariaan. "Kaunis päivä." Tästä sain selvää. Mies poltti tupakkansa loppuun. Hän kaivoi taskuaan. Siellä oli tyhjä aski, toinenkin. Hän laittoi ne takaisin taskuunsa. Seuraavaksi sieltä tuli pari viidenkympin seteliä. Hän laittoi myös ne takaisin. Sitten nousin ylös. Ratikkani tuli.

Comte de Lautréamont: Maldororin laulut

*****

Elämäni kuusi parasta minuuttia (osat III & IV)

Mistäköhän sitä kirjoittaisi... Runoudesta, naisista - vaiko kenties musiikista? Koska olen perin laiskalla tuulella, taidanpa tyytyä jälkimmäiseen. Viime kuussa tulin kirjoittaneeksi elämäni kolmesta parhaasta minuutista. Itse asiassa taisin tehdä sen peräti kahdesti, joten nyt ajattelin kertoa niistä kuudesta minuutista. Yrittäkää pysyä hereillä.

Kun on puhe Tori Amosista, on vaikea valita yhtä tiettyä biisiä, joka olisi vaikuttanut elämääni eniten. Voisin helposti mainita Winterin; sen kertosäkeen osaan jopa ulkoa - ja jota olen toisinaan laulanut jollekin lyylille. Viime aikoina päässäni on tosin soinut aivan eri kipale, nimittäin A Sorta Fairytale. Kun ensi kertaa näin kyseisen kappaleen musavideon, suorastaan inhosin sitä. Nyt en voi yksinkertaisesti kuunnella tuota biisiä näkemättä päässäni tätä videota. Katsokaa se itse! Olen myös huomannut, että kun iPod Shufflestani tulee silloin tällöin Fairytale, hyräilen huomaamattani kertosäettä.

Toinen elämääni suuresti vaikuttanut levytys on Bob Dylanin Changing of the Guards. Tällä kertaa puhun kuitenkin siitä tehdystä coverista. Hyvä cover-versio voi monasti olla jopa alkuperäistä parempi - tai jos ei parempi - niin ainakin sen verran erilainen, että se tuntuu kokonaan uudelta. Tällainen on juuri Patti Smithin versio Guardsista. Ja jos alkuperäisessä on kerran saksofonia sekä mustaa naiskuoroa, niin jälkimmäisessä on pelkkä akustisen kitaran liidaama bändi. Ah, täydellistä!

Runouden kolme suurinta vihollista

Runouden kolme pahinta vihollista ovat järjestyksessään seuraavat:

I. Viina
II. Naiset
III. Itsemurha

Kaksi ensimmäistä ovat myös usein suurimmat syyt kirjoittaa runoutta. Tällä kertaa keskitymme tosin ainoastaan viimeiseen. Seuraava sitaatti on venäläiseltä Jeseniniltä:

Ei tässä elämässä ole uutta kuolla
eikä eläminen yhtään uudempaa.

Tässä taas tulee Majakovskia:

Ei tässä elämässä kuolla vaikeaa,
vaan vaikeinta on luoda elämää.

Kumpainenkin kuoli oman käden kautta. Jos osaisin sanoa vastaavan paremmin - minut tuntien - varmasti sanoisin sen. En kuitenkaan osaa. Tämä tuli vain mieleeni, kun satuin katsomaan Joy Divisionista kertovan Control-elokuvan. Se kertoi Ian Curtisista, joka tappoi itsensä vuonna 1980. Hän oli 23-vuotias. Ian Curtis oli mielestäni täydellinen luuseri...

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Tältä minusta tuntuu...

"For 27 years I've been trying to believe and confide in
Different people I've found.
Some of them got closer than others
Some wouldn't even bother and then you came around"


- The Cardigans -

Hounds of Love


[Make dogs, not cats...]

The Legend of Zelda

Pääsin vihdoin ja viimein Wiin Skyward Swordin läpi. Jokainen, joka on vähääkään seurannut pelimedioita viime vuosina, tietää kyllä mistä on kyse. Nimittäin The Legend of Zelda -pelisarjan viimeisimmästä osasta. Eikä siihen mennytkään kuin 25 vuotta, että päästiin todistamaan Linkin seikkailujen kunniakkainta mainintaa.

Peli on juuri sitä, mitä kaikki siltä odottivatkin: lyhyesti sanottuna mestariteos. Olen aiemmin pitkään pitänyt GameCubelle vuonna 2003 ilmestynyttä Wind Wakeria sarjan parhaana, mutta Skyward Sword laittoi kyllä harkitsemaan asioita vielä kerran uudelleen. Näillä peleillä on sitä paitsi paljon samankaltaista jollakin hyvin hämmentävällä tavalla.

Nintendolla tuntuu olevan nykyisin tapana julkaista aina kaksi Zelda, joista toinen miellyttää toista pelaajakuntaa ja toinen taas sitten niitä jäljellejääneitä. Itselleni nimittäin taannoinen Twilight Princess oli suoraan sanottuna sietämätön pelikokemus. Se oli jollain mystisellä tavalla sen verran "inhorealistinen" tapaus, etten vain mitenkään onnistunut pääsemään maailmaan sisään.

Siksi olikin kovin mukava huomata, että Skyward Sword jatkoi Nintendon huomattavasti "sarjakuvamaisempaa" lähestymistapaa. Tarinassa ei kuitenkaan seikkailla pikku-Linkillä niin kuin Wind Wakerissa - vaan kyseessä on huomattavasti aikuisempi kaveri. Läpi koko pelin on kuitenkin käytetty niin paljon tyylittelyä (grafiikoista lähtien), että tuntuu suorastaan siltä kuin pelaisi anime-elokuvaa. Joku tykkää, joku taas ei - minä suorastaan rakastin!

The Legend of Zelda: Skyward Sword (Wii)

*****

A Link to the Past

Puran taas suruani bloggaamiseen. Se on silti siitä kätevä väline, ettei se koskaan petä sinua - ja ehkä se tulevaisuudessa jopa vastaa minulle. [Kyllä, Liskokuningas, minäkin rakastan sinua.] Ai niin, olihan minulla jotain sanottavaakin. Otin tuossa männäpäivänä tällaisen kuvan kaupunkia kierrellessäni:


Jos hakkaa kyseistä obeliskia miekallaan tarpeeksi kauan - näin ainakin olen kuullut - sen pitäisi vastata sinulle. (Ihan niin kuin blogini puhuu minulle.) Mitä sen sitten pitäisi oikein kertoa - luoja yksin tietää. Okei, okei, tämä meni kyllä sen verran sekavaksi, että on kai parempi aloittaa uusi topic...

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Prometheus

Elokuva alkaa kuvalla titaanista - oletettavasti filmin nimisankarista. Seuraavaksi tulee lyhyt kohtaus Skotlannista (oikeasti Islannista), minkä jälkeen valkokankaan valtaa musta avaruus tähtineen. Ohi lentää pienen pieni alus - ihmiskunnan todennäköisesti viimeinen toivo - eli siis Prometheus.

Heti alkuun tuntuu pahalta myöntää, mutta pelkään suuresti, että elokuvataiteen visuaalinen aallonharja on nyt saavutettu. Piste. Tosin voi hyvinkin olla, että ihmiset ajattelivat samaa jo silloin, kun leffa Le Voyage dans la lune (1902) valtasi teatterit. Elämys oli kuitenkin siinä määrin lähes täydellinen (niin kuvan kuin äänenkin osalta), etten voi kuvitella hienompaa kokemusta - jonka pystyisi yksinkertaisesti saamaan pimeässä salissa istuessaan.

Vaikea sanoa siitä käytännössä mitään muuta; menkää nyt herran tähden itse katsomaan. Jos science fiction sekä kauhu on sydäntänne lähellä, en usko parempaa vaihtoehtoa koskaan olleenkaan. Muista scifi-kauhuista mieleeni tulee lähinnä taannoinen The Thing, mutta kyseinen raina jää vielä kauaksi taakse. Tähtien tuolle puolen...

Prometheus 3D (2012)

*****

Moebius (1938-2012)

Olen hetken aikaa ollut ilman nettiyhteyttä, joten en ole päässyt bloggaamaan aivan yhtä usein kuin olisin halunnut ja tarvinnut. Tällä välin Pohjois-Koreasta meinasi melkein tulla demokratia, mutta onneksi asiat ovat nyt kaikin puolin taas reilassa...

Giroan itseni, sillä minulta on mennyt täysin ohi tieto suuren sankarini kuolemasta. Nimittäin Jean Giraud aka Moebius aka Gir on nyt kuollut. Tosin en usko, että Moebius olisi varsinaisesti vielä edesmennyt - hän on varmasti liittynyt tähtiin, joista on alunperin tullutkin. Mutta ainakaan herra Giraud ei enää kirjoita tai piirrä sarjakuvia. Siinä menetettiin yksi hienoimmista, ranskankielisen sarjiksen legendoista. Jäljelle jääneistä kenties Enki Bilal nousee uudeksi yksinvaltiaaksi - mene ja tiedä.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Elämäni kolme parasta minuuttia (osat I & II)

Ei, otsikko ei tarkoita sitä, että olisin saanut seksiä. Kyse on jostakin paljon merkittävämmästä: musiikista.

Ja koska olen peruslaiska runoilijanrenttu, päätin kirjoittaa kaksi ekaa hittiä yhteen topiciin. Sitä paitsi minulta juuri anastettiin internet, mutta taistelu jatkuu - tosin lähikirjastosta käsin tällä kertaa...

Ehkä elämäni merkittävin kappale toistaiseksi on ollut Patti Smithin Because the Night. Ainakin siis siihen asti, kun kuulin seuraavaksi käsittelyyn tulevan kipaleen (mutta siitä lisää hetken kuluttua). Tämä biisihän on kirjoitettu yhteistyössä itse Pomon aka Bruce Springsteenin kanssa. Ja kyllähän miehen käden jälki tosiaankin kappaleella kuuluu. Kyseessä on Smithin tuotantoa tunteville huomattavasti popimpi - jopa tanssittavampi - kipale kuin muu musiikki. Voi myös olla, että useat ihmiset eivät muuta tuolta "punkin kummitädiltä" ole kuulleetkaan kuin vain tämän. Cascada on myös tehnyt tästä jonkinlaisen tanssicoverin, mutta mielestäni se on aivan käsittämätöntä musahuttua.

Sitten siihen haastajaan. Pattin jälkeen "nuoruuden anthemiksini" on noussut - ehkä jopa hieman yllättäen - The Curen Just Like Heaven. Olisinkin voinut laittaa otsikoksi Kolme minuuttia taivasta, mikä olisi oikeastaan sopinut vallan mainiosti. Biisi tuo vahvasti mieleen toisen aikalaisen, tosin naisen eli siis Kate Bushin. Daamin Wuthering Heightsissa on jotakin hyvin, hyvin samankaltaista - ihan jopa musiikkivideota myöten. Olenkin joskus Curen musavideoita katsellessani miettinyt päässäni, että Robert Smithiä voitaisiin pitää eräänlaisena miespuolisena Bushina. Tai sitten Kate on naispuolinen Robert. Molemmathan ovat aloittaneet suurin piirtein samoihin aikoihin eli 70-luvun loppupuolella.

Veljelläni on aina tapana sekoittaa keskenään Patti Smith, Robert Smith sekä Robert Pattinson. Noh, vielä tarkennuksena; kaksi edellistä ovat lahjakkaita muusikkoja, kun taas jälkimmäinen...

maanantai 28. toukokuuta 2012

Euroviisuista (ja vähän jostain muustakin)

Seuraava kirjoitus on Wikipediasta:

Euforia on lääketieteellinen termi, jolla kuvataan kaikki muut tunteet ohittavaa hyvänolontunnetta. Euforialla tarkoitetaan usein lääkkeillä, alkoholilla tai muilla päihteillä aiheutettua keinotekoista, kaikki muut tunnetilat yliajavaa hyvänolon tilaa. Useimmissa tapauksissa euforia aiheutuu alkoholin viihdekäytöstä kun veren alkoholimäärä nousee tietyn rajan yli. Luontainen hyvänolontunne johtuu dopamiinin erittymisestä. Euforian vastakohta on dysforia.

[Kursiivit ovat omiani.]

Ja tämä esitys voitti Euroviisut - ehkä hienoimmat viisut koskaan - ja sen voitti upein kappale koko kilpailun historiassa. Juuri samaan aikaan tunsin ehkä voimakkainta autuutta, mitä olen koskaan elämässäni tuntenut. Ihmiset, jotka eivät tiedä, kuka olen, eivät varmastikaan voisi millään uskoa, etten ole joissakin ihme pillereissä - alkoholiahan en siis käytä laisinkaan.

Kouluni päättäjäiset olivat jotakin aivan uskomatonta: Sain tanssia koulun kauneimman tytön kanssa (olen maininnut hänet joskus aiemmin omassa blogissani). En tietenkään poski poskessa, mutta kuitenkin... Sanoinkin ihmisille, etten tanssisi, ennen kuin tulee tarpeeksi hyvä biisi. Ja sitten erään biisin kohdalla kysyin "onko tämä Curea?", minkä jälkeen pomppasin pystyyn ja aloitin tamppauksen.

Mutta vasta siinä vaiheessa, kun iPodista tuli Nick Caven & Kylie Minoguen hieno Where the Wild Roses Grow -kappale, tunsin todellakin olevani jossain toisessa todellisuudessa. Ja kaikki tämä täysin ilman liuottimia!

tiistai 15. toukokuuta 2012

maanantai 14. toukokuuta 2012

Lana + Marina = Lady Gaga

Jos Lady Gagan voisi erottaa kahdeksi eri persoonaksi tyyliin Dr. Germanotta sekä Ms. Gaga, niin ensimmäinen kuulostaisi todennäköisesti jotakuinkin samalta kuin Lana Del Rey; kun taas jälkimmäinen olisi enemmän Marina & the Diamondsin kaltainen. Olipa pitkä lause.

Nimittäin molemmat artistit voidaan johtaa alkuperäänsä, joka on Lady Gaga - joka taas voitaisiin hyvin jakaa vaikka kuinka moneen eri osaseen, mutta älköömme nyt keskittykö siihen. Jos neiti Germanotta olisi halunnut tulla varteenotettavaksi laulaja-lauluntekijäksi (à la Tori Amos) soisi levysoittimissamme parhaillaan vastaavaa musiikkia kuin tuolla "gangsta-Nancy Sinatralla".

Mutta koska daami valitsi toisin - ja loppu on tietysti historiaa - on hänen jälkeensä ilmaantunut kaikenmoista jäljittelijää tyyliin Rihanna ja Katy Perry. Suhteeni edellä mainittuihin on mitä on, mutta vaikeaksi asian tekee, kun on kyse jostakin niinkin erilaisesta kuin Marina Diamandis: jos en olisi sattunut lukemaan kyseisen neitokaisen haastattelua eräästä julkaisusta, olisi levy vaikuttanut itseeni totisesti suuresti eri tavalla.

Levy kuulostaa nimittäin aivan Gagan Fame-albumilta. Biisit vaihtelevat purkkapopista Ibiza-muzakkiin, joten yhtäläisyyksiä edelliseen tuotokseen on kovin vaikea enää löytää. Tosin kun alkuperäisenä tarkoituksena onkin ollut tehdä jonkinlaista listahittipastissia erilaisten roolihahmojen turvin, herättää julkaisu yhden kysymyksen:

Miksi voin kuunnella tätä, mutten sitten Perryä ja Rihannaa?

Lady Gaga: Born This Way (2cd)
*****

Lana Del Rey: Born to Die (deluxe)
****

Marina & the Diamonds: Electra Heart (deluxe)
****

Surrealistin manifesti

eräs kollegani sanoi kerran, että hänestä "kaiken taiteen - jotta se voisi olla kaunista - piti sisältää toivoa". andré breton puolestaan ilmaisee asian seuraavasti: "ihmeellinen on aina kaunista, mikä tahansa ihmeellinen on kaunista, eikä mikään muu kuin ihmeellinen ole kaunista." hyvin sanottu...

kun olimme äitienpäivänä perheeni kanssa kävelyllä, ehdotin, että leikkisimme pientä leikkiä. meidän piti löytää jotakin, joka olisi sekä luonnon muovaavaa että sinistä. tähän veljeni ehdotti taivasta. "ei käy", sanoin, "eikä käy myöskään vesi." lopulta pitkällisen etsinnän jälkeen löysin sinivuokon - tämän jälkeen en muuta nähnytkään kuin sinisiä kukkia. (uskon vakaasti, että myös siniset silmät olisivat voittaneet pelin.)

kun edellisenä iltana olimme veljeni ja serkkuni kanssa pelaamassa erästä peliä, kiinnitin jo silloin huomiota pelin väkivaltaisuuteen. kaiketi tämän vaikutuksesta näin kovin ahdistavaa - jopa kauhistuttavaa - unta. se sisälsi silmitöntä väkivaltaa, joten kun heräsin, suorastaan huokaisin helpotuksesta. tarina oli kuitenkin sen verran vaikuttava, että jos olisin sen saanut laitettua ylös, olisin voinut hyvinkin tulla varsin varteenotettavaksi kirjailijaksi.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Pahan kukkia

Hei, kuule! Kun mä ja mun frendit oltiin Hakiksessa Tokoinrannassa viettämässä iltaa, niin samalla kun päivä alkoi hämärtyä, rupesi jengi sekoamaan entistä enemmän. Masa joi ihan hitosti viinaa; se oli lopulta tosi lärvit. Hessu veti jotain ihme nappeja, jotka sai sen suun vaahtoamaan. Keke piikitti joitakin omia mömmöjään - se tykitti ne kiveksiin, ihan vain siksi, ettei sen mutsi huomais mitään. Oli siinä joku Lissukin, mutta se oli jo aivan hiton pihalla. Mutta entäs mä sitten! Mä olin kaikista eniten sekaisin: mä luin Charles Baudelairen Pahan kukkia.

Charles Baudelaire (toim. Antti Nylén):
Pahan kukat (Les fleurs du mal)

*****

NES (Nyt ehdin seurustella) II

Oi, nuo kultaiset vuodet, kun poikien kanssa tahkottiin Nintendo "matolaatikko" 8-bittisellä Mike Tyson's Punch Outia. Tuo peli todellakin erotti pelaajien jyvät akanoista sekä pojat miehistä. Nyt vuosia myöhemmin yritän edelleen päihittää vastustajia, joita en silloin vielä pystynyt hakkaamaan.


Huokaus. Nyt ne pojat, jotka rökittivät Miken, pelaavat lätkää MM-kisoissa ja deittailevat Hockey Birdejä. Jälkimmäiset taas rustaavat runojaan äitinsä luona. Hyvää äitienpäivää kaikille synnyttäjille!

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Walking on a Dream

Kun mä tallaan näitä tuttuja Kallion katuja. Ja on kesä ja aurinko porottaa. Niin mä tunnen, miten sen lämpö tunkeutuu mun keinonahkatakin läpi sekä läpi ihon & lihan ja miten se lämmittää mun sielua...

tiistai 8. toukokuuta 2012

This just in... II

Oh, my Lady Gaga! Se on totta: hän tulee esiintymään Suomeen toisenkin kerran...

Mitä mä teen - mä kuolen! XP

Mazel tov!

Onneksi olkoon, olet tämän blogin tuhannes katselija! Haluatko palkinnon?

[do a barrel roll]

maanantai 7. toukokuuta 2012

Jatkoa toiseen Zen-kertomukseen

Kävipä niin, että Dharmapummi oli kävelyllä veljensä Karmajoogin kanssa. Protagonistimme veli oli kiukkuuntunut siitä hyvästä syystä, ettei hän ollut saanut elämässään tarpeeksi aikaan. Hän joogasi ja meditoi päivittäin, mutta silti päivät tuntuivat valuvan kuin vesi hanhen selästä. Joogi oli aivan toivoton, joten Pummi yritti jotenkin auttaa häntä.

Hetken kierreltyään kumppanukset istahtivat joen rantaan. He kaivoivat repustaan riisikakkuset ja ryhtyivät niitä mutustamaan. Äkkiä heidän rinnalleen ilmestyi vanha mies, joka tiedusteli, voisiko liittyä seuraan. "Totta kai", veljekset vastasivat. Mies istahti alas penkalle, ja veljet jatkoivat syömistään.

Sitten vanhus kertoi, että hän oli juuri saanut häädön temppelistään. Hän oli ollut siellä meditoimassa viimeiset kolmekymmentä vuotta, mutta nyt se oli ohi. Hänen pyhättönsä oli mennyttä, ja hän itse oli nyt pienessä hiprakassa. Tarinan kerrottuaan vanha mies kiinnitti Pummin ja Joogin huomion virtaavaan veteen. Hän sanoi: "Näettekö tuon kuplan, joka kelluu tuossa veden pinnalla; näettekö tuon lankun, joka pysyy paikoillaan, vaikka aallot sitä liikuttavat?"

Sen jälkeen mies vain istui hetken hiljaa paikoillaan, kiitti seurasta ja meni menojaan. Veljekset tajusivat, että heidän rinnallaan oli hetkisen aikaa istunut bodhisattva.

Kuva-arvoitus II

Osaatko arvata, mitä kuvassa on?


Vastaus kommenteissa...

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Zen-kertomus II

Sankarimme Dharmapummi oli tapansa mukaan kulkemassa kohti opintojaan temppelissä. Matkallaan hän ajatteli oikaista ostoskeskuksen läpi - kyllä, Tiibetissä on nykyisin kauppakeskuksia. Tai sitten tarinamme ei tapahdukaan siellä... Oli miten oli, hänellä oli rahat välissä, joten hän toivoi saavansa joitakin ilmaisia maistiaisia. Keskuksesta ei kuitenkaan herunut mitään, joten pettyneenä hän asteli opinahjoonsa.

Hänen mahansa kurni oikein pahan kerran. Sitten paikalle asteli eräs hänen naispuolinen kollegansa; tämä tarjosi omista eväistään Pummille piirakkaa. Munkki kiitti ja otti lahjan ilolla vastaan. Piirakan syötyään hänen oli vieläkin hieman nälkä. Hetken kuluttua paikalle saapui myös toinen nunna, joka puolestaan tarjosi hänelle munan. Nyt Dharmapummi sai vatsansa täyteen.

Alkoi opetus. Vuorossa oli sankarimme eniten vihaama opettaja. Mutta kun hän kuunteli miehen opetusta, hän tajusi, että näiden kahden vuoden aikana tämä henkilö oli ollut hänen suurin opettajansa sekä mestarinsa. Hän kumarsi syvään tämän buddha-luonnolle. Kotimatkalla munkki kirjoitti seuraavan haikun (jonka nimi on "Elämä"):

syys sekä talvi
elämän kevät, kesä
& sydänkesä

perjantai 4. toukokuuta 2012

Tori Amos on zen-mestari!

Muistatteko vielä kertomukseni sammakosta? Siis siitä, joka meditoi. Katsokaa nyt häntä: eikö se näytäkin aivan joltain muinaiselta zen-mestarilta? "Kärpänen! Sinä olet pelkkä kärpänen Buddhan takapuolessa. Nyt häivy - tai heitän sinua mutapaakulla..."


Ai niin, oli minulla ihan asiaakin; nimittäin eräästä toisesta zen-mestarista. Satuin lainaamaan tänään kirjastosta yhden Tori Amosta koskevan opuksen. En sitä sitten edes lukenut (kun siinä ei ollut värikuvia). Onnistuin kuitenkin kirjaa selaillessani löytämään erään perin mielenkiintoisen kohdan. Siinä Tori sanoi - lainaus - tajunneensa nuorempana, että hän oli tyttö, joka soitti pianoa. Ja vaikka kukaan ei häntä ikinä tulisi kuulemaan taikka katsomaan, hän olisi siitä huolimatta vain tyttö, joka soittaa pianoa. Voisiko sitä enää paremmin sanoa - Tori Amos on zen-mestari!

Kuukauden komedia III

[Varoitus: sisältää rasistisen vitsin! Jos naurat, voit loukata jotakuta; jos taas et, loukkaat minua.]

Kadunkulmassa seisoi musta mies. Hän piti käsissään kylttiä, jossa luki: "Auta! Olen invalidi." Miehen ohi kulki eräs toinen mies, joka pysähtyi katselemaan kylttiä. Pitkän aikaa mietittyään, hän uskaltautui avaamaan suunsa ja kysäisi: "Anteeksi herra, mutta mikä kumma muka tekee teistä invalidin?" "Olen kääpiö", musta mies vastasi. "Kääpiö?" mies ihmetteli suureen ääneen. "Tehän näytätte hyvinkin yli 190-senttiseltä - mikä ihme voisi tehdä teistä lyhytkasvuisen?" "Noh", musta mies vastasi, "minulla on vain 15-senttinen penis..."

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vapusta (ja vähän jostain muustakin)

Kun olimme veljeni kanssa nauttimassa vappupiknikkiä Kaisaniemen puistossa, sattui siellä eräs eriskummallinen tapaus. Katsoimme veljeni kanssa muutamaa "veljeä" kittaamassa kaljaa, jotka broidini mukaan "joivat kuin suomalaiset, vaikkei se edes kuulu heidän kulttuuriinsa". Heillä oli selvästi hauskaa: he puhelivat kovaäänisesti, minkä jälkeen osa miehistä siirtyi pelaamaan keskenään palloa. Ei siitä sen enempää.

Mutta kun olimme jo lopettelemassa ateriaamme, pari heistä oli aloittanut jonkinlaisen nyrkkeilymatsin tapaisen; pari jätkää muksi toisiaan, minkä seurauksena toinen heistä tuli tyrmätyksi. Aiheutuneen melskeen vuoksi tappeluun liittyi jossain välissä mukaan myös lapsi, nainen sekä koira. Mitä tästä pitäisi oikein ajatella?

Tämän takia me käymme sotia...

[Myönnän, että minua hieman hirvittää ajatus, että näkemykseni voitaisiin ymmärtää jotenkin väärin. Siksi sanonkin selvennykseksi, että kerron asian juuri kuten sen itse koin. Lisään vielä varmennukseksi, että aattona näin muutaman oman rotuni edustajan flaidaavan aivan samalla tavalla. Joten mitä sitten!]

Zen & Zen

Zen-buddhalaisuus on kieltämättä kyllä aikamoisen jännittävä "uskonto". Tiesittekö muuten, että jopa sammakot meditoivat. Katsokaa vaikka niiden jalkoja - nehän ovat lootusasennossa! Kun sammakko "meditoi", hän ei ajattele yhtikäs mitään. Mutta jos joku tökkii sitä kepillä persuksille, tämä irvistää. Jos taas kärpänen sattuu lentelemään suoraan sen nenän editse, singahtaa kieli suoraan tämän suusta napaten ötökän päivälliseksi...

Seuraavaksi tulee improvisoitu zen-kertomus. Voi olla, että olen lukenut sen jostain - tai voi hyvinkin olla, että olen vain keksinyt jutun omasta päästäni. (Taikka sitten molempia.)

Olipa kerran koira. Hänellä oli tapana nukkua päiväuniaan temppelin rappusilla. Juuri kyseisessä temppelissä munkit rukoilivat päivittäin. Eräällä kerralla koiran ohi kulki zen-mestari: Aamulla hän vielä hyppäsi hurtan yli, mutta jätti sen muuten jatkamaan nokosiaan. Kun sitten illalla mestari tuli takaisin meditaatiosta, hänpä päätti potkaista koiraa takapuoleen; juuri samalla hetkellä tämä nelijalkainen valaistui sekä saavutti nirvanan.

Mitä tästä siis opitte? Ette mitään! Hyvä.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Avengers

Kävin katsomassa tänään tuoreimman hengentuotteen Marvelin elokuvakaanonissa eli siis Avengersin, kotoisimmin Kostajat. Ja vaikka liput maksoivatkin sen 12 euroa, en voi valittaa. Nimittäin taisi olla ensimmäinen kerta, kun ylipäätänsä nautin kyseisen lafkan supersankarituotoksista.

Yleensä vain itselleni DC:n luomat hahmot - poikkeuksena ehkä Superman - ovat aina menneet Marvelin tyyppien edelle. Siksi olenkin pitänyt aivan eritavalla kyseisen firman tuotoksista, kuten esim. Dark Knightista sekä Watchmenista. Niissä (mukaan luettuna Vertigolla) on aina ollut sitä "jotakin" enemmän, mitä Marvelin hommista on vain jäänyt kaipaamaan.

Homma on vähän niin kuin, jos toiset tykkäävät tytöistä ja toiset sattuvat pitämään enempi pojista; makuasioista on lähes mahdotonta lähteä kiistelemään...

Mutta Avengers olikin nyt juuri sitä poikamaista viihdettä, jota supersankarisarjikset ovat jo vuosia tarjonneet - mutta jota elokuvien on ollut kovin vaikea saavuttaa. Henkilökohtaisesti leffat ovat olleet minulle melkein poikkeuksetta aika typeriä luomuksia. Ja tämän ovat selvästi tajunneet ihmiset Marvelillakin: sillä nyt meno oli sen verran posketonta, että katsoja ei joutunut arvailemaan, milloin huumori oli tarkoituksellista ja milloin taas ei.

En yhtään ihmettelisi, vaikka parin vuoden päästä näkisimme jo Kostajat kakkosen, jossa luonnollisesti seikkailisi sitten myös Spider-man!

Avengers 3D (2012)

****

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Huomenna hän tulee

"He synnyttävät hajareisin hautojen päällä." Näihin sanoihin voisi tiivistaa koko liki kolmituntisen näytelmän Godota odottaessa. Nyt sitä esittää Kansallisteatteri - aiemmin se tunnettiin nimellä Huomenna hän tulee. Mikä laitos sitä tällöin esitti, mitä väliä sillä on.

En varmasti koskaan enää pysty lukemaan kyseistä draamaa ajattelematta Vladimiria Esko Salmisena taikka Pozzoa Hannu-Pekka Björkmanina. Sen verran suuren vaikutuksen näytelmä allekirjoittaneeseen nimittäin teki. Ja vaikka Arto af Hällströmin ohjaus ei välttämättä ole maailman paras, on Samuel Beckettin hengentuotos silti eräitä modernin teatterin merkkipaaluja.

Godot'sta voi ajatella lähes mitä tahansa: Lavastus koostuu pelkästä rujosta, lehdettömästä puusta (kuin risti, jolle Jeesus naulittiin). Päähenkilöinä kaksi laitapuolen kulkijaa, joista toinen odottaa vapahtajaansa ja toinen on jo valmis luovuttamaan (ryövärit Kristuksen rinnalla). Paikalle saapuvat sadisti ja masokisti, molemmat yhtä riivattuja (Kain ja Abel); kumpainenkin - sekä murhaaja että murhattu - ovat saaneet saman rangaistuksen.

Kuluu päivä, yksi ainoa päivä - tai kymmenen vuotta tai sitten tuhat. Mitä merkitystä sillä lopulta on? Puussa on nyt muutama lehti. Kengät ovat siinä, mihin Estragon ne viimeksi jätti. Godot tulee juuri tänään. Tänään hän tulee. Riivatut tulevat takaisin: Pozzo on sokea, Luckysta (onnekkaasta?) on tullut mykkä. Vielä eilen tämä tanssi ja "ajatteli". Mitä väliä!

Tulee poika. Hän kävi tiellä myös eilen ja kertoi viestin isännältään Godot'lta. Hän ei muista näitä kahta kulkuria - hän ei ole ikinä heitä nähnytkään. Isännällä on pitkä ja vaalea parta. Poika paimentaa miehelle vuohia; hänen veljensä on lammaspaimen. Lapsella on viesti: Huomenna vasta Godot tulee - ei tänään - mutta huomenna.

Tällaista on Tiibetiläisen kuolleiden kirjan bardossa. Dante kutsui sitä nimellä kiirastuli.

Godota odottaessa @ Kansallisteatteri

****

torstai 26. huhtikuuta 2012

Jag är inte rädd för mörkret

Vihaan sitä, kun levyjä (tai mitä tahansa muuta taidetta) arvioidaan kuin viinejä. Eli sanotaan kauniilta kalskahtavia adjektiiveja, jotka eivät loppupeleissä tarkoita yhtikäs mitään. Nyt joudun itse kuitenkin syyllistymään tähän samaan.

kentin (pienellä) uusin albumi on nimittäin samaan aikaan sekä hyvin kuulas että keväinen (kesäinen jopa), mutta myös kovin runsas sekä täyteläinen kuuntelukokemus. Jos tämä albumi olisi seurannut Du & jag dödeniä, kukaan ei olisi huomannut minkäänlaista muutosta bändin musiikillisessa maailmassa.

Mutta kun väliin mahtuivat sellaiset levykokonaisuudet kuin Tillbaka till samtiden sekä erityisesti Röd / En plats i solen -parivaljakko, on muodonmuutos lähes täydellinen. kent ei ole luultavasti koskaan kuulostanut yhtä hyvältä, jos ei oteta huomioon Vapen & ammunitionia.

Tuo levy itse asiassa muutti käsitykseni musiikista: elämäni kolme ensimmäistä levyä - jotka olen oikeasti halunnut - ovat Daft Punkin Discovery, The Cardigansin Long Gone Before Daylight sekä juuri äsken mainittu "Aseet & ammukset".

Levyllä ei ole kuin yksi vika; siltä puuttuu tyystin bonusbiisi Ett år utan sommar. Tai ehkä se juuri tekeekin siitä niin täydellisen...

Jag är inte rädd för mörkret (digipack)

****

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Päivän uutispoiminta II

Mikä eläin tappaa eniten ihmisiä vuodessa?


[Kuvan henkilö ei liity tapaukseen...]

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kulttuurieroista.com

En usko koskaan kokeneeni suurempaa myötähäpeää kuin aiemmin tänään käydessäni lähiravintolassani hakemassa kiinalaista ruokaa. Normaalisti asioin eräässä toisessa paikassa - mutta sen ollessa suljettuna - olen tyytynyt toiseen korvikkeeseen.

Nyt kun siellä olin kerran käymässä, kulmapöydässä istui kolmen miehen ja yhden naisen seurua. Saapuessani paikalle herrasmiehet sekä -nainen olivat tilaamassa jäätelöä, johon pieni aasialaisnainen vastasi: "Yksi euro, yksi euro."

Ja siitäkö ilo sitten repesi! Alkoi sellainen älämölö jäätelöstä - joka ihme kyllä maksoi? - että oksat pois. Yksi miehistä ei suoraan sanottuna meinannut pysyä housuissaan; ehkä ruoka oli hänelle hivenen liian tulista... (Perus)Suomalaisuutta parhaimmillaan/pahimmillaan.

Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä mainita, että yksi heistä vaikutti romanilta tai muuten vain tavallista tummemmalta, mutta muuten he olivat valkolaisia. Kyllä hävetti - meinasin jo melkein pyytää naiselta anteeksi heidän puolestaan. Senkin rotupetturit!

NES (Nyt ehdin seurustella)

Pääsin viimein Kid Icaruksen läpi. Tuo yksi peli seisoo vakaana kuin vuori - vuori, joka erottaa pojat miehistä. Se on varmasti eräitä vaikeimpia pelejä Nintendo 8-bittisen historiassa (Ufourian lisäksi, totta kai).

Jokainen itseään kunnioittava pelimies varmasti muistaa, miten peli loppuu: Kun olet vetäissyt Medusaa pataan, saavut Palutenan luokse. Sitten yhtäkkiä - PAM! - Pitistä tulee täysi-ikäinen enkeli. Ja jos olet pelannut tarpeeksi hyvin, jumalatar antaa sinulle vielä suukon poskelle kerubien kirmaillessa ympäriinsä ja ripotellessa sydämiä.

Nyt olen vihdoin kasvanut mieheksi!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Unplugged

Harvoin sitä tulee ostettua livealbumeita, mutta jostain syystä niitä aina kuitenkin kerääntyy omiin kokoelmiin. Vaikka en ihan hirveästi niistä edes pidä. DVD:t ovat sitten asia erikseen: ovathan ne huono korvike keikalle, mutta joskus kuitenkin ainoa keino nähdä bändi "livenä".

Nyt silti harhauduin hankkimaan Florence + the Machinen MTV Unplugged -albumin. Ja tietysti sen "deluxen", jonka mukana tulee sekä CD että DVD. Eikä se huono ole - paitsi ehkä se itse levy. Konsertti videolta katsottuna on ihan mielenkiintoinen varsinkin, kun en ole naista koskaan elävänä ehtinyt vielä näkemään.

Mutta se CD... Miksi livelevyjä edes nykyään enää julkaistaan? Sehän on sama kuin jos elokuvateattereissa näytettäisiin vielä Blade Runneria. Hetkinen? Miksi kuunnella samat biisit huonommin miksattuna ja yleisön kiljumisella, jotka sinulla jo onkin. Tässä tapauksessa ne ovat silti akustisina, mutta olisihan samat kappaleet myös voinut levyttää erikseen akustispainotteisina.

Muuten siis ihan jees kamaa paitsi, että en ymmärrä "Jacksonin" tarkoitusta; Josh Homme laulaa kyllä hyvin, mutta muuten hän on aika turha.

MTV Unplugged (cd)
***

MTV Unplugged (dvd)
****

maanantai 16. huhtikuuta 2012

From the Mind of Me

Jätin sitten Lady Gagan konserttilipun ostamatta. Pahaa teki, mutta tehköön...

Liput olivat kieltämättä sen verran suolaisen hintaisia (ja niiden myynnissä sen verran pahoja sekoiluita), että katsoin parhaaksi laittaa hanskat naulaan. Olenhan menossa jo kesäkuussa katsomaan Kentiä ja elokuussa Björkiä - vielä ensimmäistä kertaa festareille, siis Flow'hun.

Kuulemma myös Anders Breivik oli itkenyt. Ehkä meillä on vielä toivoa. =') [Taikka sitten hänkin yritti turhaan saada lippuja Born This Way Balliin...]

torstai 12. huhtikuuta 2012

Riitti

"Jos tajunnan ovet puhdistettaisiin, ilmenisi kaikki ihmiselle sellaisena kuin se on, äärettömänä."

- William Blake -

[Tästä Aldous Huxley nappasi otsikon esseelleen, josta taas The Doorsin Jim Morrison löysi nimen bändilleen. Vielä kun joku jaksaisi kertoa, mitä sanalla puhdistaa oikein tarkoitetaan...]

tiistai 10. huhtikuuta 2012

This just in...

Lady GaGa on tulossa elokuussa Suomeen - ja liput tulevat myyntiin ihan kohta!


Hugo Cabret

Peter Pan sisälläni hihkuu ilosta aina, kun se saa lukea jotakin niin hienoa kuin Brian Selznickin kirjat - tai nähdä jotakin niin perin lumoavaa kuin Martin Scorsesen ohjaama Hugo. Molemmat ovat kieltämättä sitä elokuvan (tai sitten kuvakirjan) taidetta koskettavimmillaan.

T'ähän mennessä Selznick on ehtinyt julkaista käsittääkseni vasta muutaman oman kirjan sekä kuvittaa lukuisia muita. Mutta minkälaisia kirjoja! Hugo Cabret onnistuu käytännössä luomaan kokonaisen uuden kirjallisuuden lajityypin. Ja hänen vielä toistaiseksi suomentamaton Wonderstruck onnistuu hiomaan sen timantinkirkkaaksi. Jos aikuinen mies ei pysty jälkimmäistä lukemaan kuivin silmin, niin vika ei todellakaan ole kyyneltiehyeissä.

Hugo Cabret on kirjana ihan kelpo kamaa, mutta vasta leffa räjäyttää sen lopullisen pankin. Scorsesen on aivan pakko rakastaa elokuvia henkeen ja vereen, sillä tuskin hän olisi ikipäivinä muuten tehnyt kyseisenkaltaista filmiä. Se on nimittäin yhtä taiteenlajin juhlaa alusta loppuun; vaikea tuota on edes haukkua lasten- tai perheleffaksi - olkoon se sitten elokuva ihmisyydestä.

Niin, ja unelmista: olivatpa ne sitten päähenkilö Hugon unelmia, tai yhden sivuhahmoista Georges Mélièsin, tai toisaalta Scorsesen omista - taikka lopulta minun itseni!

Hugo 3D (2012)
****

Hugo Cabret
***

Wonderstruck
****

John Carter

Menin hurahtamaan jokin aika sitten totaalisesti John Carteriin - tuohon Edgar Rice Burroughsin luomaan avaruus-Tarzaniin. Ehkä asiaan vaikutti hieman myös se, että olin sitä ennen lukenut innolla joitakin Jules Vernen sekä H. G. Wellsin romaaneja. 1800-luvun seikkalufantasiaa parhaimmillaan...

John Carter on etelävaltiolainen herrasmies ja lisäksi kova pyssysankari sekä miekkamies. Joka ihme kyllä osaa arvostaa kunnon soturia oli tämä ihonväriltään sitten musta, punainen tai jopa vihreä. Perin edistyksellistä tuohon maailmanaikaan, sanon minä!

Ja kun hommasta lopulta saatiin se leffakin aikaiseksi - vuosisadan viiveellä tosin - heräsi kauan kadoksissa ollut, 12-vuotias pikkupoika sisälläni. En kieltämättä voi sietää nykyisin tehtailtavia ja 17-vuotiaita tyttöjä kosiskelevia massatuotteita; mutta kun kyseessä on vanha kunnon, rehellinen poikienviihde, niin olen kyllä myyty. Viime vuonna sitä tarjosi mm. uusin Tron, sitä ennen Avatar ja viimeisimpänä Tintin seikkailut.

Kirjat ovat hyvää keskiarvoa (ehkä jopa vähän leffaa parempia). Niiden suomennos on toisaalta aivan karmeaa työtä - tyopja vilisee niin paljon, että tuntuu ihmeelliseltä, ettei kukaan ole jaksanut niitä oikolukea. Kannet ovat kuitenkin sen verran makeannäköiset, että niihin on helppo kirjastossa kautta kirjakaupassa tarttua. Koska tätä saa taas lisää?

John Carter 3D (2012)
****

JC: Marsin sankari
****

JC: Marsin jumalat
***

perjantai 6. huhtikuuta 2012

This Should Be the Place

Seuraa kymmenen sanan elokuva-arvio This Must Be the Place -leffasta. (Kuva liittyy tapaukseen...)


Robert Smith -lookaliken Amerikan roadtrip elämän pieniä hyviä hetkiä etsimässä.

This Must Be the Place (2011)

****

My New Hero


Kesällä on kyllä aivan pakko mennä tämännäköisenä jollekin festarille... ^_^

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

The Cure

i think i've found the cure for depression...

Feissarin päiväkirja IV

Sain potkut. (Oikeastaan sain lähteä omasta tahdostani - ero, jolla on suurta merkitystä ainakin itselleni.)

[Tulee mieleen kuukauden kestänyt suhteeni erään liettualaisen tytön kanssa. Miten voi olla, että kuukaudessa ehdit kokea elämäsi rakkauden ja myös menettää sen. Tai saada ensimmäisen työpaikkasi ja potkut siitä...]

lauantai 31. maaliskuuta 2012

perjantai 30. maaliskuuta 2012

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kevät ja Minä

"On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin
Kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin
On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin
Kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin"


- Tommi Läntinen -

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Tunnustus

"Hei, minun nimeni on Liskokuningas - ja olen koukussa pornoon sekä nettideittailuun."

[Siitä se lähtee - päivä kerrallaan...]

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Päivän aforismi VI

"Voit kirjoittaa 60 runoa minuutissa - tai vain yhden koko elinaikanasi."

- Minä aka Dharmapummi -

Viikon viisaus VIII

"Jesus is my virtue
And Judas is the demon I cling to, I cling to"

- Lady Gaga -

[Kuvaa hyvin myös omaa suhdettani naisiin...]

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Feissarin päiväkirja III

Kahden päivän feissauksen - ja erityisesti parin nollatuloksen - jäljiltä olen taas kerran valmis luovuttamaan. Miten tämä voikaan olla näin vaikeaa? Tästä päivästä ei jäänyt oikein mitään muuta mieleen kuin se, että tulin vahingossa feissanneeksi erästä järjestö X:n pomoista. Tätä hän ei tietenkään kertonut minulle kuin vasta juuri ennen lapun kirjoittamista. Hetken oli kieltämättä pää pyörällä.

Ainoa asia, joka sai minut ylipäätänsä jaksamaan, oli päässäni pyörinyt lause: "Nyt teistä on tullut ihmisten kalastajia." Sitähän me käytännöllisesti katsoen olemme; vaikka unohtaisikin totaalisesti sitaatin uskonnollisen vireen. Mietin jo hetken, onko tämä laji todella pelastamisen arvoinen. Olin jo hetken aikaa vastaamassa kieltävästi, kunnes...

Muistin, miten bussissa vieressäni istui puolisentusinaa noin kuusivuotiasta lasta. Heitä kaitsivat eräs mies sekä nainen, joka vaatetuksestaan päätellen oli muslimi. Ehkä meillä onkin vielä jonkinlaista toivoa selviytyä - vaikka olisi kuinka pientä.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Jatkoa Zen-kertomukseen

Kun sankarimme oli juhlinut ystävänsä kanssa edellisen illan, hän heräsi aamulla väsyneenä. Hän muisti ainoastaan viime yöstä seuraavan yksityiskohdan: Hänen ystävänsä oli esittänyt katutaidetta, minkä hän oli palkinnut taskuistaan löytämillä kolikoilla. Ne olivatkin hänen viimeiset rahansa. Kun nousi sängystään, Dharmapummi ryhtyi vetämään farkkuja jalkoihinsa - ne lojuivat mytyssä lattialla. Siinä samassa kasa kolikoita putosi lattialle. Hänen lompakkonsa oli revennyt. Hän laski rahat, minkä jälkeen hän päätteli, että siinä oli yhteensä reilu euro. Sillä hän saisi ostettua yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen hän viimeistään saavutti Nirvanan.