Kahden koulutuspäivän sekä puolentoista työvuoron jälkeen voin tunnustaa, että feissaaminen ei ole helppoa. Ja vaikka olenkin töissä järjestö X:llä, jonka pitäisi kaikin puolin olla hyvämaineinen omalla alallaan, ihmisiä on suhteellisen vaikea saada pysäytetyksi. Tuntuu melkein siltä, että on helpompi kymmenen ihmisen kanssa hetken juteltuaan saada yksi heistä kirjoittamaan valtakirja - kuin saada sadasta ihmisestä edes kymmenen pysähtymään hetkeksi.
Ensimmäisen päivän saldoni oli suklaalevy, jonka sain vasta työajan jälkeen - ei, en ota lahjuksia. Toisena päivänä onnistuin feissaamaan kokonaiset yksi ihmistä mukaan toimintaan. Elämäni ensimmäinen kuukausilahjoittaja tuntuikin kieltämättä aikamoisen makialta. Tosin ehdin sitä ennen feissata itseni mukaan, joten käytännössä se oli toinen. Hieno juttu silti. Tuntuu, että kaduilla liikkuu nykyisin vain ihmisiä, joilla on kiire - ehkä he ovat juuri niitä samoja henkilöitä, jotka juoksevat aina lähtevään metroon - sekä jo jossakin hyväntekeväisyydessä mukana olevia.
Peace and out!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti