keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Zen & Driving

Kuulin tuossa jokin aika sitten vertauksen, jota en muista aiemmin kuulleenikaan. Se meni jotakuinkin seuraavanlaisesti: Jos tarpeeksi monta apinaa laittaa kirjoittamaan - kaiketi kirjoituskoneilla? - niin lopulta ne saavat aikaan koko Shakespearen tuotannon. Eli toisin sanoen, jos katsoo tarpeeksi monta Drive Angryä putkeen, elokuvaelämys vastaa lopulta yhtä Drivea.

Noh, ehkä se ei ole ihan noin simppeliä. Drive on nimittäin sen verran kova kuva - sekä myös kirja, johon filkka perustuu - että siihen harva yltää. Vaikea oikeastaan kuvitella, että yhdistämällä sekä autoilu- että väkivaltaviihdettä, lopputulos voisi olla näin hyvä. Mutta niin se vain on.

Kun ällösiirappisia, kasarisynapopilla varustettuja ihmissuhdedraamoja seuraa päähän potkimista sekä niiden räjäyttelyä, niin voidaan jo puhua jonkinlaisesta taiteesta. Hollywoodhan on täynnä söpöä ihmissuhdehömppää plus siihen päälle vielä pikkutuhmaa pornoilua ja hieman ammuskelua. Mutta jos todella haluaa jättää katsojan haukkomaan henkeään, niin jotain muutakin pitäisi keksiä.

Ja niin ohjaaja Nicolas Winding Refn on selvästi keksinytkin. Itse olen tutustunut miehen tuotantoon lähinnä loistavien Valhalla Risingin sekä Bronsonin voimin. Nyt olen alkanut jo pitää kyseistä herraa Darren Aronofskyn vertaisena elokuvavisionäärinä. Vielä kun pääosassa on näin heteromiehenkin näkökulmasta komea miekkonen - joka jostakin kumman syystä onnistuu muistuttamaan klassisia länkkäriheeroksia - on kovin vaikea löytää filmistä ainuttakaan haukkumisen sanaa.

Kirja ei ole ihan yhtä kovaa kamaa kuin leffakaimansa, mutta hyvä sekin on. Perusdekkariksi/noiriksi harvinaisen oivaltavaa settiä. Selvästi kirjailija James Sallis osaa hommansa; hetkittäin mieleen tulee jopa Fight Club -elokuva ja tietenkin myös Chuck Palahniukin alkuperäisteos. Tätä lisää!

Drive (2011)
*****

James Sallis: Kylmä kyyti (Drive)
****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti