Satuin lukemaan maanantaina erästä lehteä

Siinä uutisoitiin seuraavaa:

"Kuuluisan TV-kasvon poika on kuollut yllättäen. Kasvon poika Nenä jäi viime viikonlopun aikana junan alle. Hän ohjasi autoa, jonka kyydissä oli muitakin matkustajia. Näitä olivat hänen kihlattunsa Suu, sekä kaksi Silmää (veljekset) sekä näiden lisäksi vielä siskokset Korvat. Koko Keho tuntee suurta surua tapahtuneen johdosta, joten aineenvaihduntaan on julistettu suruaika. Vain välttämättömimmät hermoradat pidetään toiminnassa liputuksen aikana."

[Olen pahoillani, jos jotakuta tämä loukkasi...]

Ihme on tapahtunut!

Pitkällisen ja piinaavan hiljaisuuden jälkeen länsimainen media on vihdoin tunnustanut allekirjoittaneen ylivoimaisen nerouden. Tätä ennen Pohjois-Korean keisarilliset sanomat on julkaissut joitakin kolumneja, mutta muuten lehdistö on suhtautunut suht penseästi Liskokuninkaaseen. Suuret rattaat ovat kuitenkin viimeinkin lähteneet liikkelle; voisin jopa väittää, että tulvavallit tulevat vielä murtumaan. Teitä on varoitettu...

Katso itse, jos et usko:

http://sylvi.fi/2012/08/sylvi-kaduilla-keskusta-maanantai-13-8/

Uljas, uusi maailma III

Kun Nikolai Gogol oli kävelemässä Moskovan katuja, huomasi hän, miten ihmiset juoksivat pää kolmantena jalkana raitioautoihin. "Senkin kurjat, senkin ruojat!" Nikolai huusi. "Ei teillä noin kova kiire voi olla. Jos te noin käyttäydytte, niin järjestelmä on jo voittanut... Senkin perkeleet! Varokaakin, jos saan teidät kiinni, niin minä syön teidät suihini."

Tämän jälkeen Gogolin koko päivä oli aivan pilalla...

Isoveli valvoo

Olipa kerran mummo. Hän oli ihan pieni mummo. Hän käveli eräänä päivänä kauppaan, sillä hänen piti ostaa suolakurkkuja. Matkalla hän näki kaksi leikkivää tyttöä. Tytöt hyppäsivät narua - siis kukaan ei varsinaisesti hyppinyt, sillä kumpainenkin piti kiinni narun päistä. Kun mummo sitten lähestyi näitä tyttöjä, muuttuivat nämä äkkiä kissoiksi. Kissat juoksivat mummon jalkoihin, jolloin tämä kompastui. Mummon hampaissaan pitelemä dynamiittipötkö räjähti, jolloin mummon hampaat lensivät taivaan tuuleen.

Lopulta mummo pääsi kömpimään ylös maasta. "Mihin minun olikaan tarkoitus olla menossa?" mummo mietti. "Ai niin, kauppaanhan tässä olinkin matkalla." Mummo jatkoi matkaansa ja tuli kaupalle. Hän kysyi myyjältä oliko hänellä hampaita myytävänä. Myyjä vastasi, ettei ollut. Sen sijaan hän myi suolakurkkuja. "No", vastasi mummo, "jos laitettaisiin sitten niitä." Kun mummo oli saanut kurkkunsa, hän sovitti niitä hampaidensa tilalle. Hyvinhän ne sopivat, joten mummo jatkoi onnellisena tietään kotiinsa.

Parin viikon päästä mummo kuitenkin kuoli, sillä hampaat (eli suolakurkut) olivat tulehtuneet sekä märkineet. Mummo haudattiin koruttomasti Pietarin hautausmaalle; arkkua kantoivat nuo kaksi kissaa, jotka olivat aikaisemmin olleet leikkiviä pikkutyttöjä. Sen pituinen se.

[Tämän takia en koskaan enää käy Venäjällä...]

Uljas, uusi maailma II

Ei voi kuin todeta, että Aldous Huxley on jonkin sortin profeetta. Hän on ehtinyt ennustaa tulevaisuutemme - ei vain kuudensadan vuoden päähän - vaan pikemminkin alle vuosisadan. Pari korjausta kuitenkin herran visioon:

Vaikka "epäsiveellisyys" onkin vallalla ajassamme, ei se enää rajoitu vain miehen ja naisen välille. Ja miksi pitäisi? Jos kerran suurin osa naisista on hedelmättömiä - ja seksiä saa harrastaa kenen kanssa vain ikinä haluaa - niin miksi sitä ei harrastaisi myös saman sukupuolen kanssa? Eikä tarvitse pelätä turhia raskauksia...

Yhteiskunnan ulkopuolella ei voi elää; ei vaikka sattuisi olemaan intiaani. Eikä Shakespearen tuntemisesta ja siteeraamisesta ole mitään hyötyä. Jos teos olisi kirjoitettu nyt, siteeraisi Villi luultavammin Bert Brechtiä - taikka todennäköisemmin Lars von Trieriä. "Olen natsi ja se on ihan ok." Tervetuloa seuraan.

Mannerheim & Pussy Riot

Ensin Pussy Riot: Pitäähän jotakin asiaa tukea - josta ei itse tiedä yhtään mitään - mutta jota koko muu maailma hehkuttaa. Jos kerran Björk ja Patti Smith tukevat kyseistä orkesteria, niin kai sitten minunkin pitäisi...

Mutta ovatko he edes koskaan julkaisseet mitään; millaista heidän musiikkinsa on? Uutisista olen voinut kuulla muutaman sadasosasekunnin heidän hengentuotteitaan - eikä se ole saanut minua kovinkaan vakuuttuneeksi. Ehkä olisi parempi julkaista se levy ensin ja vasta sitten mennä riehumaan sinne kirkkoon. (Kahdessa vuodessa ehtii kummasti kirjoittaa uusia biisejä.)

Sitten Mannerheimiin. On se ihme, että ihmiset vetävät herneensä nenään siitä, että Marski on musta. Minusta heidän pitäisi repiä pelihousunsa sen tähden, että hän on mies. Missä on nais-Mannerheim? Olisiko jo aika hylätä vanhat sukupuoliroolit: seuraavassa elokuvassa marsalkkaa esittää lesbonainen. So say we all!

Elämäni kuusi parasta minuuttia (osat VII & VIII)

Harmi, ettei itsestäni koskaan tullut esiintyvää taiteilijaa. Tuntuu kuin olisin menettänyt jotakin; musiikki on nimittäin niin suuri osa elämääni, etten voisi kuvitellakaan eläväni ilman sitä. Tosin voi olla, että siinä tapauksessa en voisi kuluttaa sitä näin runsaasti...

Ensimmäinen biisi on Daft Punkin Around the World. Ehkä kyseisen bändin ensimmäisiä kappaleita, jotka ovat oikeasti saaneet jalkani vipattamaan - suoranainen klassikko. En muuten niin hirveästi perusta Homework-albumista, mutta tämä kyseinen kipale (ja ehkä lisäksi Da Funk) ovat mukavia poikkeuksia muuten tasapaksusta massasta. Mikä onni, etteivät "typerät hyypiöt" jatkaneet ekan levynsä musiikillista linjaa, sillä siinä tapauksessa he olisivat voineet hyvinkin kuulostaa Justicelta. Kenties he olisivat jopa ryhtyneet kasvattamaan viiksiä, yök!

Toiseksi biisiksi voisin valita Bob Dylanin Hurricanen. Edellisellä kerrallahan käsittelin jo Changing on the Guardsin, mutta tosin Patti Smithin versiona siitä. En muista, että kukaan olisi kyseisestä kappaleesta coveria vielä mennyt levyttämään. Ja hyvä niin, sen verran tiukkaa settiä alkuperäinen raita nimittäin on. Kukapa ei tuntisi kipaleen taustalla olevia tapahtumia, joten turha niitä on tässä alkaa kertaamaan. Hurricane on ehkä Bobbyn eniten "country" kappale (jos ei oteta lukuun imelää Lay, Lady, Laytä). Keep on rolling, Robert!

Uljas, uusi maailma

Tuntuu vahvasti siltä, että ihmiset ovat nykyisin aina vain apaattisempia ja apaattisempia. Ymmärrän tämän kyllä oikein hyvin. Sillä jos nimittäin minäkin viettäisin seuraavanlaista elämää: Nukut kahdeksan tuntia. Olet töissä toiset kahdeksan tuntia. Ja viimeisen kolmanneksen vuorokaudesta vietät somassa - niin ketä ei muka tällainen elämä rupeaisi ahdistamaan.

Mutta kun nykyään nukun puolet elämästäni ja toisen puolen yritän luoda, niin ei sekään helppoa ole. Vielä kun ei ole minkäänlaista varmuutta, että siitä koskaan tulisi yhtikäs mitään. Ajattelu on sitä paitsi raskasta puuhaa - kokeiltaa itse! Enkä ole yhteiskunnalle edes kovinkaan arvokas, kun en kerran mitään tuotakaan, kulutanpahan vain. Mutta jos ihminen ei uskalla unelmoida, toivoa - ei hän ole mielestäni lainkaan ihminen...

Dionysos-kompleksi

Yritän nyt edellä esitetyn perusteella selvittää, miksi eilinen Björkin esiintyminen Flow'ssa oli kerrassaan kehno. Voisi jopa väittää, että se ei ollut konsertti ollenkaan...

I. Keikka ei voi aiheuttaa kipua. Konserttitilanne on mahdoton, jos se aiheuttaa kuulijassa/kokijassa joko henkistä taikka fyysistä kipua. Tämä on sula mahdottomuus.

II. Levyltä kuultu musiikki taas hyvinkin voi aiheuttaa suurtakin kipua. Tästä käy hyvänä esimerkkinä Lou Reedin Metal Machine Music - joka saa aikaan voimakasta ärsytystä.

III. Näytelmä ei voi koskaan aiheuttaa kivuntuntemuksia. Tämä on täysin mahdotonta, vaikka kyseessä olisikin Brecht tai Beckett. Siinäkin tapauksessa katsojan on pakko onnistua nauttimaan esityksestä.

IV. Tästä huolimatta elokuva voi ja saa aiheuttaa kivuntuntemusta. Tässä ei ole mitään väärää - se on jopa joissain tapauksissa ihan suositeltavaa. Esimerkkeinä Hanekenin sekä von Trierin elokuvat.

Sokrateen asianajaja

Hyvät filosofitoverit!

Ajattelin näin aluksi selventää tieteellisen ajattelun neljää peruslähtökohtaa. Maailmaahan - kuten sen hyvin tiedämme - voi kuvata neljällä perin yksinkertaisella ajatusrakennelmalla:

I. Jos sanomme, että hauki on eläin - koska hauki on kala. Voimme huomata, että tämä pitää paikkansa.

II. Voimme myös sanoa, että hauki on eläin - koska hauki ei ole kasvi. Myös tämä on kovin totta.

III. Mutta voimme myös sanoa, että hauki on eläin - koska se ei ole lintu. Juuri niin, hauki on eläin, koska se ei ole esimerkiksi lokki.

IV. Ja neljänneksi voimme sanoa, että hauki on eläin - koska se nyt vain yksinkertaisesti on eläin. Tällä voittaa kaikki filosofiset väittelyt; mutta suosittelen turvautumaan tähän vain äärimmäisessä hädässä...

Pornography

"It doesn't matter if we all die"

"I must fight this sickness, find a cure"

- The Cure -

Björk & Flow

Radiossa sanottiin kuulemma eilen, että Björk olisi perunut huomisen keikkansa Helsingin Flow-festivaaleilla. Tämä on kuitenkin pelkkä ankka - todellisuudessa juttuhan meni seuraavasti:

Hannu-Pekka Björkman oli syönyt liikaa, menettänyt tajuntansa ja unohtanut maksaa ravintolalaskunsa. Irina Björklund taas oli hukannut sahansa jonnekin, joten hän ei voinut soittaa jo ennalta sovittuja keikkoja.

[Kuka näitä juttuja oikein levittelee... O_o]

Myrskyvaroitus

Kuulin vasta eilen, että sekä Tori Amokselta että Bob Dylanilta on tulossa uudet albumit. Kumpikin on niitä ihka ensimmäisiä, suuria suosikkejani, joten pitäähän tämä ilouutinen jotenkin noteerata.

Torin albumi pitää sisällään hänen vanhoja hittejään (tai harvinaisuuksiaan), joita daami on vain päättänyt levyttää uusiksi. Kuulostaapa tutulta - köh, köh - Kate Bush. Mutta on jutussa sentään jokin jippo: Rouva Amos ei nimittäin ole tyytynyt vain rahastamaan vanhoilla kappaleillaan, vaan hän on myös antanut sovittaa ne uusiksi. Nyt nimittäin luvassa pitäisi olla huomattavasti "klassisempaa" sekä jousipainottaisempaa kamaa kuin aiemmin. Night of Hunters - here I come!

Toinen levyuutinen on tietenkin rock & rollin grand old maniltä eli Robert Zimmermanilta. Herra on iältään jo reilut seitsemänkymmentä (ja musiikkia hän on tehnyt jo viitisenkymmentä vuotta). Levy taitaakin olla Bobbyn 35. tuotos. Jostain luin, että levy pitäisi sisällään "latinovaikutteita", mutta toivon totisesti, että kyseessä on pelkkä uutisankka. Levyltä kuitenkin löytyvät biisit Titanicista sekä John Lennonista. Levyn nimi myös tuo epäilyttävästi mieleen itsensä William Shakespearen.

Tori Amos: Gold Dust

Bob Dylan: Tempest

Kantelettaret

On se kummallista: Saatat pitää jotakin levyä mestariteoksena, mutta parin kuukauden päästä huomaatkin, ettet ole soittanut sitä ensi-innostuksen jälkeen kertaakaan. Toista albumia saatat suorastaan inhota alussa, mutta lopulta soitatkin sitä taukoamatta.

Jälkimmäisestä käy hyvin esimerkkinä PMMP:n Rakkaudesta. Kun laitoin sen ensimmäisen kerran levysoittimeeni, huomasin puolivälissä näppäileväni äitini puhelinnumeroa kännykkääni. Nyt joka kerta, kun jokin levyn biiseistä soi iPodissani, en voi olla tuntematta suurta sykähdystä sielussani.

Erityisesti Rakkaalleni-kappale onnistuu koskettamaan minua joka ikinen kerta, kun vain kuulen sen. Pidän myös suuresti Korkeasaaren sanoituksista; Kela-rahan saapuminen on myös allekirjoittaneelle aina suuri ilon aihe. Harvinaisen vaikea minun on kuitenkin lämmetä Jeesus ei tule oletko valmis -kipaleelle, vaikka se saattaakin olla levyn poliittisinta antia.

Etukäteen parjattu sekä hehkutettu Heliumpallo muodostuu myös hyväksi perussinkuksi. Ei ehkä se levyn suurin hitti, mutta ei pahin pohjanoteerauskaan. Se, että levykäinen loppuu kappaleeseen nimeltään Toivo, on ainakin itselleni henkilökohtaisesti merkittävä alaviite. Levyä tuntuu hallitsevan ylitsevuotava positiivisuus, mikä ei tietenkään ole yhtään huonompi juttu...

PMMP: Rakkaudesta

*****

Stieg Larsson & Millennium

Satuin eräänä päivänä lähikirjastossa vaellellessani tarttumaan Stieg Larssonista kirjoitettuun elämäkertaan. Noh, se oli ehkä maailman toisiksi huonoiten sekä kirjoitettu, kustannettu että suomennettu teos, joten en voi suositella sitä oikein yhtään kenellekään. Jos haluat lukea enemmän kyseisestä herrasta, suosittelen rehellisesti tutustumaan hänen avovaimonsa tekeleeseen.

Mutta oli siitä sentään jotakin hyötyä. Tajusin nimittäin, miten vaarallista fasismi (yhä) on maailmalle - mutta en minä siitä teille halunnut kertoa. Halusin nimittäin puhua tällä kertaa Stiegistä itsestään.

Mies, joka omisti koko elämänsä natsismin vastaiselle työlle, kuoli vain viisikymppisenä sydänkohtaukseen. Se siitä. Häneltä sattui jäämään jäljelle kolme käsikirjoitusta, joista kumma kyllä tulisi yksi maailman myydyimmistä romaanisarjoista. Itse hän kuuli viimeiseksi vain sen, että hänen teoksensa ylipäätään edes kustannettaisiin. Ei siis sitä, että niitä myytäisiin miljoonittain ympäri maapalloa, niistä tehtäisiin kolme ruotsalaista elokuvaversiota - ja amerikkalainenkin trilogia on parhaillaan tekeillä.

Mitä sitten: Perinnöksi häneltä jäi kasapäin provisioita, joista loppupeleissä kinastelevat hänen isänsä, veljensä sekä avovaimonsa. Varsinainen karhunpalvelus. Natsismikin elää edelleen ja voi hyvin - jälkimmäinen on oma villi arvaukseni. Joten mitä Stieg Larsson oikeastaan hyötyi. Hänen jälkeensä markkinat ovat täyttyneet aivan luokattomasta pohjoismaisesta dekkariviihteestä; kirjoista/leffoista, jotka onnistuvat olemaan aina toinen toistaan kehnompia.

Joten Stieg Larsson epäonnistui. Hän ei lopulta onnistunutkaan muuttamaan maailmaa. Vai kuinka?

"Matkalla"

Aloitin päiväni lukemalla hieman Batmanin seikkailuista sekä myös James Joycea. Join lisäksi kupillisen mustaherukkateetä. Sen jälkeen puin vaatteet päälleni, kampasin tukkani ja pakkasin tyhjät pullot muovikassiin.

Nousin ratikkaan ja kävin palauttamassa pullot läheiseen halpamyymälään. Sain niistä yhteensä 2,20 euroa, millä sain ostettua kaksi croissanttia - yhden tavallisen ja toisen täytetyn - sekä vielä kaksi tölkillistä light-limua.

Asetuin aterioimaan tyhjälle puistonpenkille. Katsahdin vasemmalle puolelleni, jolloin minua katsoi vanha mies. Hän joi olutta, söi lihapiirakkaa sekä poltti tupakkaa. Itse haukkasin leivonnaisestani palan ja hörppäsin colaa palanpainikkeeksi.

Olen 27 vuotta vanha. Olen 77 vuotta nuori. Ja kaikki me olemme lopultakin vain... matkalla.

Matkalla (2012)

****