Kävipä niin, että Dharmapummi oli kävelyllä veljensä Karmajoogin kanssa. Protagonistimme veli oli kiukkuuntunut siitä hyvästä syystä, ettei hän ollut saanut elämässään tarpeeksi aikaan. Hän joogasi ja meditoi päivittäin, mutta silti päivät tuntuivat valuvan kuin vesi hanhen selästä. Joogi oli aivan toivoton, joten Pummi yritti jotenkin auttaa häntä.
Hetken kierreltyään kumppanukset istahtivat joen rantaan. He kaivoivat repustaan riisikakkuset ja ryhtyivät niitä mutustamaan. Äkkiä heidän rinnalleen ilmestyi vanha mies, joka tiedusteli, voisiko liittyä seuraan. "Totta kai", veljekset vastasivat. Mies istahti alas penkalle, ja veljet jatkoivat syömistään.
Sitten vanhus kertoi, että hän oli juuri saanut häädön temppelistään. Hän oli ollut siellä meditoimassa viimeiset kolmekymmentä vuotta, mutta nyt se oli ohi. Hänen pyhättönsä oli mennyttä, ja hän itse oli nyt pienessä hiprakassa. Tarinan kerrottuaan vanha mies kiinnitti Pummin ja Joogin huomion virtaavaan veteen. Hän sanoi: "Näettekö tuon kuplan, joka kelluu tuossa veden pinnalla; näettekö tuon lankun, joka pysyy paikoillaan, vaikka aallot sitä liikuttavat?"
Sen jälkeen mies vain istui hetken hiljaa paikoillaan, kiitti seurasta ja meni menojaan. Veljekset tajusivat, että heidän rinnallaan oli hetkisen aikaa istunut bodhisattva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti