eräs kollegani sanoi kerran, että hänestä "kaiken taiteen - jotta se voisi olla kaunista - piti sisältää toivoa". andré breton puolestaan ilmaisee asian seuraavasti: "ihmeellinen on aina kaunista, mikä tahansa ihmeellinen on kaunista, eikä mikään muu kuin ihmeellinen ole kaunista." hyvin sanottu...
kun olimme äitienpäivänä perheeni kanssa kävelyllä, ehdotin, että leikkisimme pientä leikkiä. meidän piti löytää jotakin, joka olisi sekä luonnon muovaavaa että sinistä. tähän veljeni ehdotti taivasta. "ei käy", sanoin, "eikä käy myöskään vesi." lopulta pitkällisen etsinnän jälkeen löysin sinivuokon - tämän jälkeen en muuta nähnytkään kuin sinisiä kukkia. (uskon vakaasti, että myös siniset silmät olisivat voittaneet pelin.)
kun edellisenä iltana olimme veljeni ja serkkuni kanssa pelaamassa erästä peliä, kiinnitin jo silloin huomiota pelin väkivaltaisuuteen. kaiketi tämän vaikutuksesta näin kovin ahdistavaa - jopa kauhistuttavaa - unta. se sisälsi silmitöntä väkivaltaa, joten kun heräsin, suorastaan huokaisin helpotuksesta. tarina oli kuitenkin sen verran vaikuttava, että jos olisin sen saanut laitettua ylös, olisin voinut hyvinkin tulla varsin varteenotettavaksi kirjailijaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti