Kun nyt taustalla kerran soi Florence Welchin tuorein hengentuote, niin voisinkin rustata siitä pari sanaa. Itse tutustuin kyseisen daamin tuotantoon vasta siinä vaiheessa, kun debyytti Lungs oli taipunut uudelleenjulkaisun myötä Between Two Lungsin tupla-cd:n muotoon. Sitä sitten kuunnellessa ei voinut kuin ajatelle, "miten ihmeessä olen onnistunut aikaisemmin missaamaan tämän?"
Suurin piirtein samoihin aikoihin bongasin myös toisen brittilaulajatteren elikkä Marina Diamandasin aka Marina & the Diamonds. Jostain kumman syystä yhdistän aina nämä kaksi naista mielessäni, hieman samaan tyyliin kuin Tori Amoksen ja Kate Bushin. Molempien edellämainittujen levyjä kuunnellessa tuntuu siltä kuin olisi löytänyt Amoksen ja Bushin heidän ensimmäisten levytystensä paikkeilla.
Mikä ei tietenkään ole mahdollista (ennen kuin aikakoneeni valmistuu). Miten hienoa olisi diggailla Florencea ja Marinaa vielä parinkymmenen vuoden kuluttua ja kertoa muilla valkohapsisille musadiggareille, että "minä fanitin näitä jo niiden ekojen levyjen aikaan". Aika näyttää, aika näyttää - mutta nyt ainakin tuntuvat suopeat tuulet puhaltavan kumpaisellekin neidolle.
"Marinan ja dimangien" uutukaisen pitäisi näillä näkymin ilmestyä ensi vuoden alkupuolella, mutta "Florencen koneesta" päästään nauttimaan jo nyt. Ja minkälainen albumi onkaan kyseessä! Kaikki, mikä oli hyvää jo ensimmäisen aikoihin, on nyt vielä entistä parempaa. Mikään ei ole käytännössä muuttunut, mutta kaikki on kuin toiseen potenssiin korotettua. Herkkää sekä melodramaattista - kuoroja ja harppuja tietenkään unohtamatta.
Ceremonials (2cd)
****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti