Tylsä. Tasapaksu. Ennalta-arvattava. Näitä määreitä harvemmin kuulee yhdistettävän Tori Amokseen - jos siis koskaan! En olisi ikipäivänä uskonut, että itse tulisin joskus käyttäneeksi niitä hänen musiikistaan puhuttaessa. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että on pakko nöyrtyä tosiasian edessä ja myöntää, että Torin uusi albumi on aikamoinen pettymys. (Voiko lempiartisti todellakin tuottaa pettymyksen fanilleen?)
Niin se vain menee. Itse tutustuin Amoksen tuotantaan männävuosien American Doll Posse -levykäisen muodossa ja jäinkin kerrasta koukkuun. Se tuntui silloin ja kenties vieläkin yhdeltä parhaista levykokonaisuuksista ikinä. Sen jälkeen olenkin enemmän tai vähemmän fanittanut kyseistä punatukkaa. Tunnelma on nyt vastaava kuin silloin, kun olin ihastunut Kent-yhtyeeseen Vapen & Ammunitionin aikoihin ja sitten pojat menivät ja alkoivat tekemään elektroa. Oh, the humanity!
Jos Tori ei olisi ehtinyt jo julkaista levyllistä suht akustista ja mahtipontista joulumusaa alias Midwinter Graces, tämä nykyinen plätty olisi voinut tulla jonkinlaisena yllätyksenä. Nyt kuitenkin edelllisen jälkeen akustis/jousipainotteisuus ei onnistunut yllättämään eikä kyllä herättämäänkään. Ja kun Graces oli vielä oikeasti hyvä levy, kun taas Hunters jättää monissa kohdin huomattavan paljon toivomisen varaa.
"Muistan" kun Bob Dylan vaihtoi akustisen kitaransa sähkövastaavaan, niin siinähän yleisö räjähti ihan käsiin. Yleisöstä kuului buuausta ja jopa "judas"-huutoja. No, en väitä, että menisin keikalle asti Amokselle buuaamaan, mutta pikkuisen kieltämättä kismittää. Tori on ollut itselleni yksi niistä - the one and only - naisartisti, jonka musiikkia olen seurannut suurella mielenkiinnolla. Nyt täytyy häpeäkseni myöntää, että pelkään tämän cd:n jäävän tavanomaista vähemmälle kuuntelulle. Tai sitten löydän sen taas uudestaan parin vuoden kuluttua, niin kuin kävi juuri Kentin elektronisen musan kohdalla...
Night of Hunters (cd+dvd)
***
Midwinter Graces (cd+dvd)
****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti